Haastetta taas

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen.

Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville.

Heidän pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
Haasteen ideana on siis antaa näkyvyyttä blogeille joilla on alle 200 lukijaa, että he saisivat lisää lukijoita!

11 asiaa musta:

1. Toivoton haaveilija

2. Saatan usein sortua ajattelemaan tyhmiä asioita liian monimutkaisesti josta seuraa vain pahaa mieltä.

3. Olen enimmäkseen iloinen, tarmokas ja pidän itsestäni suunnattomasti, mutta välillä tulee kausia jolloin kaikki ahdistaa. Usein alan silloin vihata itseäni entistä enemmän kuin mitä jo valmiiksi, sillä en tykkää alamaissa olemisesta yhtään, en itseni enkä muiden kohdalla

4. Vihaan kaikenlaisia teknisiä juttuja ja ahdistun välillä jos minulle koitetaan selittää sanallisesti jotain mitä en vain tajua

5. En ole ihan kalkkis, mutta en arvosta turhaa riehumista, huutamista ja hulinaa. Teen kaiken mielelläni tietyllä hienostuneisuudella esim. conit sun muut riennot

6. Pidän kuitenkin vähän extreme toiminnasta, kuten kiipeilyseinät ja köysiradat

7. Arvostelen itseäni liian tiukasti, enkä siksi usein salli itseni iloita onnistumisista

8. Olen joissain asioissa aika jyrkkä ja tiukka sitten kun hellät lauseet eivät auta

9. Tykkään uusista ihmisistä, matkustamisesta ja uusista paikoista. Kotimaan matkailu on minusta kivaa, ellei mennä maalle

10. Olen sitä mieltä että jokainen voi saada mahtavan tulevaisuuden jos sitä vain haluaa ja sen eteen tekee jotain

11. Haluaisin että tosi elämän tilanteisiin voisi halutessaan valita taustamusiikin


Mulle annetut kysymykset:

 1. Minkä kirjan luit viimeksi? - Nälkäpeli Matkijanärhi

2. Facebook vai twitteri? - Facebook

3. Mikä on sellainen biisi, johon sinulla liittyy muistoja? - Carly Rae Jepsen: Call me maybe

4. Millaisen unen näit viimeksi? - Sellaisen että vaihdoin itselleni erilaisen huulikorun, otin toisen lävistyksen huuleen ja kulmaan. (minulla ei siis oikeasti ole naamassa mitään koruja) ja sitten vittuilin pikkulissuille siinä ohessa.

5. Mikä on lempiruokasi? - Spagetti ja pastakastike ja pihvi kera bearnaisekastikkeen. Tykkään aika monesta ruuasta, etenkin ravintoloissa.

6. Kengät vai laukut? - Kengät

7. Mistä vuodenajasta tykkäät eniten? - Kesä, silloin on eniten vapaa-aikaa.

8. Millainen olet aamuisin? - Joko todella vihainen ja kärttyinen, tosi unelias tai erittäin aurinkoinen nautiskelija.

9. Oletko koskaan kirjoittanut runoja? - Ala-asteella joo

10. Kerro yksi positiivinen asia tästä päivästä? -Nyt on vielä liian aikaista... eilisestä ainakin se että kävin elokuvissa.

11. Mikä oli lapsuutesi lempilelu? - Hmm... Sami pehmokoira varmaan. Mut Pokemon pikku figut oli kyl kans kova sana.
____________________________

Enkä haasta ketään koska kukaan ei tunnu tykkäävän näistä haasteista.
Ja btw huomasin tässä että olin tehnyt joulukalenteriin 25 luukkua. Numero 16 tuli kahteen kertaan, vittu.

Joulukalenteri luukku 24: Kotikolo

Jeps, hauskaa joulua vain. Nytpä aaton luukussa esittelen huoneen jossa asun ja jonen koitan paeta kaikkea pahaa. Anteeksi nyt vain niille jotka odottivat jotain mullistavaa luukkua, joudutte pettymään.
Aloittakaamme siis ovesta joka on erittäin kaunis ja joka johtaa tähän kammioon:
Erinäisiä printtejä sekä tommoset kilinäverhot, en jaksa ottaa niitä pois.

Perus näkymää, piiloon jää vain kirjahylly, josta kuvaa seuraavaksi.

Siinä siis. Oven puoleisessa hyllyssä mangaa ja alimmassa hyllyssä kirjoja + sarjakuvia. Seinän puoleisessa taasen Mauri Kunnaksen kirjoja (kerään niitä kyllä, minulla on kaikki tähän mennessä tulleet), nuket ja ylimpänä särkyvää tilpehööriä.

 

Siinä seinällä olevat hyllyt + piano. Niissä on lähinnä mangaa, ensin tulee FMA hylly, jossa myös figuurit, sitten on vaiheessa oleva poikarakkaus hylly ja viimeisenä enkku mangoja joista kaikista pidän erityisen paljon + ihanan ihana Yukio figu jonka ostin Desusta. (tähän väliin huomio että nuo on sit jouluvaloja, jotka on sattuneesta syystä esillä tähän vuoden aikaan. Ei siis ihan mikään hipstaluola.)

 

Sitten sekainen kirjoituspöytäni, jossa on erinäisiä tavaroita. Myös ihana sänkyni ja kämäinen telkkarini. Lopuksi tämä armas seinäni, jonka jo näitte viime postauksessa.

Lopuksi vielä vaatekaappi + laukut ja taas oveni kera julisteiden. Käyttehän toistekin =n.n=

~Huh, sainpas tämän sitten tehtyä ja viimeinen luukkukin tuli ajallaan! Luulisin että ny kun tätä lomaa on niin jaksan postailla vähän joulunvietostani. Mietin olisinko pistänyt tähän arvonnan, mutta koska kukaan ei tätä lue ja vielä harvempi kommentoi (paitsi muutama tietty) niin en kehdannut, kun pikku porukalla sois ollu tylsää. Mutta oikein hyvää joulua nyt vielä kuitenkin ja kiitos tämän kalenterin katselusta ♥~

Joulukalenteri luukku 23: Seinä

Armas kuvaseinäni, jossa on melkein kaikki kavereilta saadut piirrustukset.
Kuvia yhteensä: 83
Irukan kuvia: 14
Kaiton kuvia: 10
Höyhensaari kuvia: 14
Poikarakkaus kuvia: 10

Lisäksi on kolme kuvaa Yukiosta (♥), Kuroshitsujista, FMA:sta, SNK:sta pari lohikäärmettä, mörkö, vähäpukeisia miehiä, Kharonista kuvia sekä jotain randomeja.

Tämä oli lyhyt, mutta se antaa vihjeitä aaton luukkuun ;3

Joulukalenteri luukku 22: Kaverit

Rakastan ystäviäni, kukapa niistä ei tosin pitäsi, mutta silti.
Monta kaveria olen silti menettänyt, erinäisten ristiriitojen takia, mutta aina on tullut onneksi tilalle uusia ihania ihmisiä.
Enwie taitaa olla nykyisistä pisimpään kuvioissa ollut, tavattiin joskus kolmosluokkalaisina äitini kautta ja sitten kun siirryin heidän kouluunsa pienestä kyläkoulusta, niin yhteyden pito oli helpompaa, vaikkei nyt kaukana toisistamme silti asuttu. Hän myös tutustutti minut tähän mangaan.
Enwien kautta tapasin myös Andan ja Keken, joiden kanssa en aluksi hirveästi pyörinyt, mutta yläasteen alettua siitä tuli arkipäivää. Yläasteella tapasin myös Siikan (joka tosin muutti tässä pois) Kääpiön ja Emin.
Vielä taidekoulussa ollessani tapasin Idukan, joka tietysti tuli sitten yläasteella samaan kouluun. Hänen kauttaa tapasin Tanjuskan, jonka kanssa meillä on nykyisin samat orkesteriharkat.
On minulla tietysti myös läjäpäin muita kavereita, joiden kanssa olen enempi tai vähempi, mutta tässä taitavat olla kaikkein läheisimmät ja ne joiden kanssa pyörin eniten. Sitten on tietysti myös ihanat nettikaverit kuten Kisu, Tripla, Emminkäinen ja Minoru.

Tämä nyt oli hieman tynkä ja tylsä, mutta jos alkaisin selittämään kaikkea hauskaa tarkasti, siinä menisi koko yö. Pointti oli kuitenkin että kaikki olette tosi tärkeitä, ihan nekin joita tässä ei mainittu ♥

Joulukalenteri luukku 21: Lävistyksiä

Koska tässä on vähän ulkonäkö teemaa, kerron hieman näistä "lävistyksistäni" joita on tosin toistaiseksi vain korvissa, koska vanhemmat.
Aloitetaan vasemmasta korvasta.

Vasemmassa on siis yhteensä kuusi korua. Kaksi rustoa ja neljä tavallista. Siinä oli välillä vähän erikoisempia koruja, mutta koska ne alkoivat ärsyttää, vaihdoin osan yksinkertaisempiin, kuten nuo kaksi punaista huulikorua. Korvenlehden ylemmän renkaan pallossa on kuvana kaksi naista tarkoittavaa merkkiä sateenkaari pohjalla ja alemmassa rustossa kaksi miestä tarkoittavaa merkkiä sateenkaari pohjalla. Kaksi muuta rengasta ovat tavallisia, mitä nyt toinen metallinhohtoinen turkoosi.

Oikeassa korvassa on taasen viisi korua (mutta kuusi reikää koska indrustial)
Venytys on 8mm ja siinä oli välillä violetti tunneli ja sateenkaari pluggi, mutta vaihdoin tuohon spiraaliin jonka ostin hetki sitten. Alemmassa renkaassa on kuvana korttipakan maat ja ylemmässä teksti "Lick me". Niiden välissä olevassa huulikorussa on teksti "Am I gay yet?"
Indrustial sitten on vain perus metallinen tappi. Siinä oli ennen tappi jossa oli keskellä kirsikan kuva (sen kuva löytyy blogin kesä merkinnöistä), mutta se kuva irtosi joten en viitsi pitää sitä.
Haaveissa olisi korviin ainakin tragus, tuohon vasempaan.

Joulukalenteri luukku 20: Vaatteita osa 2

Nyt sitten tarkastelemme sitä vaatepuolta, kun vähän jaksan "panostaa", eli en vedä kaapista niitä kaikkein mukavimpia vaatteita, joista melkein näkyy läpi. Nämä vaatteet ovat sitten maksaneet vähän enemmän kuin ne perus persus valkeat paidat ja kirppishupparit.
Mutta tämänkin asun/asujen perustana on tummat värit ja mustat farkut.
Tässäkin on yleensä t-paitoja ja huppareita, mutta kuten sanoin, ne ovat asteen synkempiä kuin perus jutut ja ostettu erikoisliikkeistä (muutama kyl kirppikseltä kun ovat vastaan siellä kävelleet. Hupparina toimii yleensä myös joku hienompi tapaus. Merkiltään nämä hienommat vaatteet ovat Living in dead souls (?), Killer Cat, Killer Panda, Cyperdog ja Heartless. Tässä siis ne mitkä parhaiten muistan, on minulla kait muitakin. Nyt vasta muistin että olisin halunnut siitä Heartlessin paidasta kuvan, koska se on suosikkini. Pitää lisätä se myöhemmin.
Tässä siis pari esimerkkiä niistä paidoista + lähikuvat printistä.

Ensimmäisenä Cyperdogin paita, jonka löysin kotikylän kirppikseltä jollain kolmella eurolla, Minoru oli repiä housunsa kun näki tämän, sitä harmitti kovin kun en suostunut lahjoittamaan sitä sille 83 Toinen on sitten viime kesänä Cybershopista tilaamani paita, oisko ollu joku 17-19 euroa. Pidän molemmista kovin, enkä oiekin uskalla niitä käyttää, pelkään nääs että printti kuluu pesussa, siksi ne pääsevät usein vain minulle tärkeisiin tilanteisiin päälle. Lisäksi minulla on Zombie Killer paita veri printillä (vois siitäki pistää kuvaa) joka maksoi 35 euroa. Sitä taidan käyttää ultimate harvoin ^^'
Silloin kun siis jaksan panostaa, pukeudun vähän enemmän tämmöisiin erikoisiin vaatteisiin. Silloin saatan myös vetää kaulaani niittipannan ja niittivyökin voi kulkea mukana.

Joulukalenteri luukku 19: Vaatteita osa 1

Elikkäs ajattelin tässä vähän tälleen ei tyyliini sopivasti kertoa millaisia rättejä pidän päälläni.
Aloitetaan vaikka tästä asukokonaisuudesta mikä on minulla aika usein, koska suunnittelen ensin hirveästi, mutta laiskuuksissani päädyn aamulla pukemaan jotain perus juttuja, jotka on mukavia ja lämpimiä.

Koko pukeutumiseni perusta on aika pitkälti tummat värit ja erityisesti mustat farkut. Niitä oli ennen kahdet, mutta toiset meni rikki, joten nyt vain yhdet. NIistä ei kuvaa koska ne on ihan perus poikien mustat farkut, joissa on sepaluksessa napit, enkä sen takia osaa nykyisin käyttää vetoketjuja.
Kaikkein perus vaatekertaani kuuluu siis mustat farkut, ihan tavallinen löysä t-paita, useimmissa on joku luinen printti, kuten "röntgen" käsi joka näyttää väärinpäin peace merkkiä ja alla lukee ironisesti peace. Sitten päälle joko löysä huppari tai kauluspaita. Alla esimerkit.

Tuo huppari on kyllä yksi inhokeistani, kun siinä on oudon lyhyt helma. Muutenkin kyllä hupparit vähissä pitäisi ostaa uusia. Sitten tuon sinisen kauluspaidan lisäksi omistan myös mustapunaisen, jonka olisin halunnut kuvaan, mutta se oli pesussa.
Koruina on yleensä vain risti kaulakoruni ja nykyisin jotain rannekkeita, riippuu huvittaako pistää.
Ja tietysti tähän perus kokonaisuuteen kuuluu sitten myös kolmiohuivi, jotka ovat vissiin nykyisin jo so last season. Mutta muistan kun penskana halusin sellaista kuollakseni, kun kaikilla teineillä oli semmoinen. Lempparini taitaa tällä hetkellä olla Cybershopista ostettu sinimusta ruudullinen ja ehkä serkulta satu musta smile kuvioinen huivi(?) Myös uutukaista keltamustaa tahtoisin käyttää, mutta se haisee kummalle.
Kesällä on tietysti erilaiset vaatteet, siitäkin voisi sitten joskus koittaa ehkä tehdä jotein selvennystä.

Joulukalenteri luukku 18: Turhautuminen

Saataan turhautua huonoinpina kausina helposti pienestäkin jutusta, ei sen välttämättä tarvitse ulospäin olla kovin paha, mutta minä kuvittelen siitä aina kaikkea ja sitten se onkin kamala ongelma. Sittenpä onkin kaikki pielessä. Minun pitää tosiaan rauhoittua kunnolla ja pakottaa itseni ajattelemaan ettei elämä nyt taas kaadu tähän ja että tämä on lapsellista, sitten se yleensä helpottaa. Kunhan saan taas avattua suuni ja puhuttua jotain. Kaikkein synkimpinä päivinä tuo sisäinen rauhoittelu ei auta ja sitten ärsyttää vielä enemmän, annan kaiken siis vain olla.
Tai sitten kuuntelen musiikkia, mutta siihenkin pitää pakottaa valitsemaan joku iloinen kappale ettei menisi taas synkistelyksi. Se välillä ärsyttää, että kun ensin on tosi kivaisa päivä ja sitten tapahtuu joku pieni juttu mikä suistaa koko homman raiteilta. Kootna tosin saatan huutaa ja kirota ja paiskoa tavaroita, mutta koulussa se ei onnistu, jotenka pitää tyytyä hampaiden kiristelyyn ja paskoihin ajatuksiin.
Olisikohan tähänkin jonkinmoisia kotikonsteja jotka auttaisi? Voisi koittaa joskus etsiä netistä.

~Ja tällä hetkellä vituttaa tämä paska blogi jonka ulkonäön sössin (siis tuon tekstin pituus minkä lie jutun, se näyttää ne nyt jotenkin lytyssä. Ja anteeksi lyhyet postaukset, alkaa aiheet kohta loppua. Enkä jaksa oikein hommata kuvia niihin muutamaan.~

Joulukalenteri luukku 17: Öiset kaupungit

Ne ovat taas yksi asia joita rakastan. Varsinkin kun on julkisessa kulkuneuvossa ja on yö. Kuten tuossa noin viikko sitten kun menin linjalla Tampereelle. Varsinkin näin joulun aikaan kun on paljon valoja ne kaupungit on aivan uskomattomia. Toki myös kesäöiset kaupungit on kauniita, kun ne hiljaisia ja silleen ihan nätin valoisia aamun ensi auringonsäteissä. Mut silti tämmösien pimeämpien vuodenaikojen öiset kaupungit menee edelle.
Joku niiden kauneudessa kiehtoo todella paljon. Saa kuvitella ja uneksia kaikkea. Ja ehdottomasti pitää kuunnella kaupungin läpi ajaessa msuiikkia, josta saa vielä kivempia kuvitelmia.
Sitten jos saa avata auton ikkunan ja roikkua siinä, on kaikki heti tuplasti hauskempaa. Olen näin kerran tehnytkin kun ajettiiin Tampereen läpi, se tosin oli päivä aikaan, mutta silti. Tahtoisin koittaa sitä yölläkin. Muutenkin on kivaa olla kaupungilla myöhään, tosin tätä tapahtuu harvoin ja mielellään kesällä. Kuten nyt tänä juhannuksena, kun Andan kanssa hiihdeltiin kolmen aikaan yöllä takaisin meille. Taisi olla hieman hämärää ja näin, mutta vastaan ei tullut ristinsielua, jotenka ajelimme keskellä autotietä, Anda pyörällä ja minä rullaluistimilla.
Outoja rakkauden kohteita minullakin, mutta antaa olla. Kaupungit on yöllä kauniita valoineen.

Joulukalenteri luukku 16: Sami koira

 

 

 

 

 

~Kuva tulossa hieman myöhemmin~

 

 

 

 

Ehkä unilelut kuulostaa joidenkin mielestä vain pikkuisten lasten jutulta, mutta ihan sama. Saa sitä isompanakin pitää pikkuisia pehmoleluja vieressään jos huvittaa. Minun sänky ja saan tuoda sinne kenet haluan. Mutta juu, Sami on siis koira pehmolelu. Se oli ennen kullanruskehtava, pehmoinen ja kiharakarvainen, mutta nyt se on hieman kärsinyt (näätte sitten kuvasta) en tiedä mistä se johtuu, olenko minä vain retuuttanut sitä niin paljon. Se on nyt maantienruskea, karhea ja karva on jotenkin liimaantunut sen vartaloon semmoiseksi liuskaksi, en osaa oikein selittää. Sami ei ole ihan koko ikääni ole ollut unileluni, vasta noin eskarissa/ekalla kun olin tosi kipeä, niin se putkahti jostain laatikoiden pohjalta ja toi lohtua.

Sami on kulkenut mukana vähän joka paikassa ja hävinnytkin pari kertaa, mutta löytynyt kuitenkin aina. Lisäksi sillä oli joskus kuristava nauhakaulapanta joka jätti rannun kaulaan 8D Olen pehmoeläin rääkkääjä selvästi. Aina jos olin vihainen paiskoin Samia pitkin lattiaa ja seiniä ja kiroilin. Sitten tietysti pyysin anteeksi ja halasin sitä kun rauhotuin. Nykyisin en sitä taida enää tehdä.

Sami ei oikeastaan enää nuku edes vieressäni, vaan on yöpöytä jakkaralla sängyn vieressä, koska mielestäni se vie liikaa tilaa + yleensä kiedon käteni öisin peiton reunan ympärille. Se tuo kuitenkin silti aina lohtua, kuten vähän aikaa sitten kun näin jonkun inhan unen ja heräsin siihen yöllä ja kun olin tuossa muutamisen päivää sitten niin ahdistunut enkä osannut rauhoittua vaikka piti nukkua. Yllätyin suuresti miten paljon helpotti kun kurkotin sen koiran siitä viereeni, ei ollut ketään muutakaan mitä halia.

Sami on siis kaikin puolin kiva ja käy myös sisustus tyynystä X3 Niin ja koiran nimi tuli Franklin kilpikonna lastenohjelmasta, jossa sillä Franklinilla on myös Sami niminen pehmokoira.

Joulukalenteri luukku 15: Idiootit ihmiset

Minua vituttaa suunnattomasti sellaiset nykynuoret jotka on saatana kasvanut jossain vitun tynnyrissä semmoset ravihevos läpät silmillä, jotta katse on vain mahdollisimman kapea eikä voida hyväksyä mitään erilaista. Ja jotka on sitten kaiken päälle semmosia itsetunnottomia paskoja, joitten on ihan pakko päästä haukkumaan muita kun itse onnistuu vähän huonommin.
Ja muutenkin semmoisia materialisteja ja työmoraalittomia. Aika moni ainakin.
Itse tätä kohtaan aika usein, kun kuitenkin itse teen aina sovitut hommat loppuun, enkä napise muuten kuin mielessäni siitä että omaa vapaa-aikaani menee siihen. Lisäksi yritän koulussa, enkä näe ideaa tuhlata energiaa opettajalle kitisemiseen tyyliä "No vittu en tee mitään ku joudun istuu edessä!" tai liikunnassa "No en pelaa ku en päässy kaverin kaa samalle puolelle." En muutenkaan tajua sitä opettajalle vittuilua kouluissa, ne on siellä vaan töissä, opettamassa jotta saataisi edes jonkinmoinen työpaikka ja tulonlähde tulevaisuudessa, eikä se ole juurikaan sen opettajan vika jos omilla teoillasi ja laiskuudellasi saat paskoja numeroita. Kannattaisi taas hieman käyttää niitä pähkinän kokoisia aivoja. Tietysti on niitä ihan kauheita opettajia, mutta niitäkin voi koittaa kestää. Ja porukka viel saattaa ihmetellä et "Miks toi saatana kyttää mua koko ajan ja valittaa? En oo ees tehny mitään" etpä etpä, kannattaa katsoa peiliin ja hyväksyä tosiasiat
Siis ei helvetti, miten tämmösiä saatanan ihmisiä voi edes olla? Eikö mikään pieni solu niiden aivoissa sano että vois vaikka tukkia sen turvan ja tehdä sen asian valittamatta. Ja jos ei itse hyödy asiasta mitään, niin voi jumalauta miten inhottavaa sen tekeminen tuntuu olevan. Nyky yhteiskunta tuntuu enimmäkseen koostuvan ahneista ja itsekeskeisistä paskoista.
Maltan tuskin odottaa mihin nämä arjensankarit elämässään yltävät tuolla ainaisella valittamisella ja vastaanpanemisella. Toivottavasti joku työnantaja ravistelee oikein kunnolla ja heittää pellolle. Odotan sitä viihdettä innolla.

Joulukalenteri luukku 14: Piirtäminen

Tähän minulla onkin sellainen kieroista kieroin viharakkaus suhde. Tavallaan se on kivaa, mutta tavallaan vihaan sitä yli kaiken. Sillä noin 85% niistä kerroista kun piirrän, minusta tuntuu että en tosiaan osaa. Luonnos on paskaa, linet on paskaa, värit on paskaa, idea on paskaa ja koko piirtäminen sitä itseään myös. Ja yleensä olen siis piirtämättä, koska kaikki päättyy vaan pahaan mieleen joten antaa olla. Ja tottahan toki minä tiedän että harjoittelemalla se siitä, mutta kun ajatus innostaa yhtä paljon kuin mätä omena. On se kivaa olla perfektionisti.

Lisäksi olen aivan vitun ujo näyttämään niitä harvoja aikaan saamiani kuvia yhtään kenellekään. Säilön kaiken vaan laatikkoon ja annan homehtua siellä sitten. Jotain harvoja joskus saatan näyttää, mutta siitäkin tulee tosi kiusaantunut ja epämukava olo, joten ei.
Ja nykysin olen sitä mieltä että minun ei edes kannata merkitä harrastavani piirtämistä, koska sitä se ei todellakaan ole. Ideoita saan, mutta toteutuksen ajatteleminenkin alkaa pahimpina hetkinä kuristamaan kurkkua ikävästi. Nyt on ehkä hieman parempi ja niin, oisko se tämän joulun ansiota tai jotain. Ja niitä ilon harvoja hetkiä on kun katson entisten vuosien paskoja kuvia ja ilokseni totean että olen kehittynyt jonkin verran.

Joulukalenteri luukku 13: Epä-otaku

~Ja kuten joku huomasi niin blogin ulkoasu kusasi, kiitos minun toilailujen ja sen etten osaa sitten laittaa niitä takaisin.~

Tästä päästäänkin sitten luukun aiheeseen mukavasti, nimittäin siihen että koen välillä olevani aivan paska otaku/ernu/mikä koskaan onkaan. Vaikkei sellasta aitoa oikeaa ole edes määritelty, tuntuu nyt minun oudossa mielessä aina siltä. Ni sit on aina hieman semmonen "Vittu jee" fiilis joissain coneissa välillä tms.
Alotetaan vaikka siitä että en tosiaankaan pelaa yhtään minkäälaista konsolipeliä, eikä tietokoneellakaan pelailu maistu. Ei edes mitään netin roolipelejä. En tiedä johtuuko se siitä ettei mulla ollu pienenä pelikonsoleita tai siitä etten oikein edes niiden kanssa kosketuksiin päässyt tai siitä että mulla menee pinna jos ei heti onnistu ja sitten on aivan vitun sama koko peli. Enkä vaan löydä mitään kiinnostavaa juttua ja tällä menolla varmaan suunnittelen parin vuoden päästä jotain pelikonsolien tuhopolttamista.

Sitten en osaa muutenkaan tehdä mitään tietoteknisiä juttuja. Musiikin ja kuvien lataamista lukuun ottamatta kaikenlaiset lataukset on minulle yhtä tuskaa ja en saa niitä sitten kuitenkaan toimimaan. Kaikin puolin olen surkea amatööri tietokoneen käyttäjä. Koneellakin olisi kiva piirtää mutten mitään saa toimimaan joten. Lisäksi nyt tuli paska windows 8 joka vaikeuttaa asioita. Turhaannun vaan jos koitan ymmärtää jotain monimutkaista. Tämän takia olen myös onneton sosiaalisessa mediassa, jollei facebookkia lasketa mukaan. Kuvienkin etsintä on yhtä tuskaa.

Coneissa en useinkaan koe mielihaluja kiljua ja huutaa täyttä kurkkua ja olla hype hype, vaikka tietysti ne kivoja tapahtumia on. Mieluummin kiertelen suhteellisen rauhallisesti ja imen sokerilitkuja siinä samalla. Lisäksi jos cossaan, niin en ehkä halua vetää mitään häntiä tai korvia sitä koristamaan. Luulenpa että olen joku kauhean arvosteleva conikävijä jo ennen kuin täytän 20 ja välitän muille liian vilkkaasta käytöksestä joka minua ottaa aivoon syystä tai toisesta.

Olen helvetin huono katsomaan animea kamalasti putkeen ja pysyttelen aina vain sarjoissa jotka on semi lyhyitä, tuttuja, ehkä kertaalleen katsottuja ja muutenkin mielestäni turvallisia. Olen taas pirun nirso kokeilemaan mitään uutta. En lisäksi osaa jokseenkaan lukea mangaa netistä, vaan ostan sitä sitten painettuna, jos se kiinnostaa kylliksi. Tuhlaan siinä tietty rahaa ja täytän huoneen, mutta minkäs teet.

Sitten en tiedä kovinkaan paljoa Japanilaisesta kulttuurista, tavaoista jne vaan jotain perus kamaa. Kieltäkin osaan vain ihan hippusen, perus nekin.

Ja sit jos joudun näistä puhumaan tai jotenkin siihen tilanteeseen että näitä juttuja tarvittaisi, uskon meneväni ainakin jonkinlaiseen lukkoon¨ja heti alkaa kiertää se ajatus että "Vittu ku sä olet ihan paska harrastaja". Vaikkei sitä oikeaa otaku otusta tms ole määritetty ja kiveen hakattu niin silti koen olevani aika tyhjä sellainen. Kun ei tässä tunnu olevan muuta kuin mangan lukeminen ja joku hiljainen fanitus sekä pieni onneton cossaus ja super iloillerien arvostelu coneissa. Että jee.

Joulukalenteri luukku 12: Varjoja

Tämmöinen olento vierailee luonani jokseenkin toistuvasti. Se tuntuu todellakin toiselta henkilöltä mielen sisällä, kun sen ääni tuntuu olevan erilinen ja voin väittää sille vastaan jos haluan. Eri asia lopettaako se sitten kiusaamisen. Se ilmestyy aina joskus ilman näkyvää syytäkin ja asettuu sängynpäätyyn tai viereen hymyillen ja aiheuttaa pahaa oloa. Sanoo asioita virnistellen ja pitää käsissään hirttoköyttä ja veitsiä joita tarjoaa minulle iloisesti, sillä "Kuka nyt sinunlaistasi tarvitsisi, eikö?" Ilkkuu miten huonoja arvosanoja sain, vaikka todellisuudessa ne ovat hyviä, nauraa etten osaa mitään koulussa ja olen tyhmä, kertoo että on oma syyni että tärkeä henkilö jätti minut, haukkuu ja alistaa, sanoo tietävänsä että kukaan ei oikeasti pidä tai välitä minusta. Sitoo kädet ja puristaa sydäntä mustilla sormillaan. Nauraa uudestaan ja kiusaa lisää.
Vetäytyy lopulta takaisin varjoihin hymy huulillaan ja jää odottamaan seuraavaa kertaa.

Joulukalenteri luukku 11: Vitun hyvä elämä

~Joo taas on näitä kasaantunu vaikka melkein sain homman hanskaan tossa viikolla. Mutta loppu viikko meni aika tiukkaan matkustellessa paikasta toiseen siel toisella puolella suomea, jotenkas koneelle ei ollut oikein asiaa. Ja eilen oli Andan synttärit, enkä siellä kehannu ruveta mitään kirjottaa~

Mut joo, tämä hyvä elämä, se oikeasti ottaa minua joskus niin raskaasti päähän. Tiedän kyllä että se on aika vinksahtanut näkökulma, mutta ei se mua aina vituta. Kun on siunattu jonkun verran älynlahjoja --> hyvät arvosanat, ihan kivat vanhemmat, terveys kunnossa, luotettavia kavereita vaikka muille jakaa, semi hyvä kroppa, hyvät kotiolot, ei kiusata (on huudeltu mut olen niin vajakki oudokki etten tajua kun asun omassa kuplassa kuulokkeet päässä), on hyvä itseluottamus ja rakastan itseäni terveessä suhteessa.
Niin sit aina tulee vastaan ihmisiä joil on silleen huonot oltavat jollain tavalla (kiusausta, pahaa oloa yms) niin sitten tuntuu etten osaa auttaa vaik tahtosinki. Kun mitä ihmettä mä sille sanoisin kun itellä niin onnistunut elämä? Kun on jotenki aina semmoinen olo et alkaa se "Mitä vittuu sä siinä yrität kun et tiedä tästä asiasta paskaakaan mitään?!" vaikkei noin ole kukaan mulle sanonutkaan. No joo, ehkä mun lohdutus metodi on pääasiasssa se et paijaan/lohdutan puhun kivoja tiettyyn pisteeseen, mutta sitten jos ei siitä huolimatta yhtään mennä ylöspäin, niin sitten voin alkaa olla jo et "Nyt lopetat sen itkemisen ja koitat nousta kuopasta saatana!" koska jos vaan ikuisuuteen jatkaa sitä surkuttelua ja lohduttelua niin hyvin väähn tuloksia tulee, jossain vaiheessa pitää ottaa se askel eteenpäin. Joo, olen julma ja sydämetön paska, I know.

Mut nyt eksyin jo vähän aiheesta. Siis se joskus repii todella kun itellä onnistuu kaikki ja sit esim. kavereilla on pahaa mieltä yms. Saan itselleni sitä miettimällä super vitutukset, koska tahtosin että kaikki ois onnellisia. Et miks en vois jakaa oman elämäni hyviä asioita muille, vähän samaan tyyliin kuin elinsiirrot. Palasen itseluottamusta niille jotka sitä kaipaa, iloa ja enegriaa niille jotka on surullisia ja niin edelleen. Opettaisin itseään vihaavat ihmiset rakastamaan itseään ja löytämään hyviä puolia.

Tää asia on varmaan yksi yleisimpiä aiheita minkä takia haluan paiskoa tavaroita tai jonka takia kyyneleet kihoaa silmiin. Koska tahdon onnistua asiassa mitä todella tahdon, mutta tässä asiassa en oikein tunne edistyväni mitenkään. Siksi siis aina välillä toivon että mullakin ois vähän paskempi elämä, niin kai sitten osaisin eläytyä toisten tunteisiin ja auttaa.

Joulukalenteri luukku 10: Lawren

Valmistaja: Dream of doll

Moldi: Si

Koko: 1/4

Väri: Ei tiedossa

Meikki: Firman

Saapumispäivä: 30.9.2013

Lawren on noin 13 vuotias poika, joka ei juurikaan jaksa hymyillä. Miksi edes pitäisi olla ihan jokaiselle kiva? Miksi pitää tyytyä tavallisiin vaatteisiin ja tavaroihin, vaikka tahtoisi jotain suurempaa? Jotain hinompaa ja kalliinpaa.Lawren on pieni jääprinssi, joka haluaisi olla paljon suuremmissa ja arvovaltaisemmissa piireissä, kuin mihin hänet on nyt työnnetty. Samanikäisten tai nuorempien seura ei kiinnosta, mutta itseä vanhemmat henkilöt ovat suuren ihannoinnin kohteena. Vanhemmat ihmiset ovat paljon varakkaampia, arvovaltaisempia ja upeampia kuin pienet ja nuoret rääpäleet. Lawren on aika väliinpitämättömän ilkeä hieman ahne sekä laskelmoiva. Poika saattaa laskea mielessään mistä vaihtoehdosta hän itse hyötyy eniten. Muiden apua ei tarvita, yksikseenkin pärjätään.Yksin, omassa majesteettisessa rauhassa viihdytään suurin osa ajasta.

Hymyä ei useinkaan kasvoilla näy, ainoastaan hieman kivettynyt ja vakava ilme. Jonkun tavoitteen saavuttamisekis voidaan tietysti esittää pientä ressukkaa joka tarvitsee apua. Omista tavaroista ollaan tarkkoja, niitä ei jaella tai lainata kenellekään. Tulevaisuuden haaveeksi käy mikä vain missä saa olla oman itsensä herra joka suhteessa ja joka on niin tuottoisa, että on varaa ostaa mielin määrin kauniita ja arkisuudesta poikkeavia asioita. Pojan sisin taitaa olla umpijäässä sydäntä myöten, mikä on myöskin syynä siihen ettei kukaan oikein saa Lawreniin kunnon yhteyttä. Kai pojan menneisyydessä sitten tapahtui jotain mikä jäädytti pysyvästi. Eihän sitä koskaan tiedä.

Joulukalenteri luukku 9: Wilhelm

Valmistaja: Dream of doll

Moldi: Zen

Koko: 1/4

Väri: Ei tietoa

Meikki: Minä itse

Saapumispäivä: Eka desu päivä 

Wilhelm on noin 13-14 vuotias, aivan normaali poika, jolla vain ei oikein ole kavereita.Ei koulussa, ei harrastuksissa, eikä oikein missään muuallakaan.Kaikki pitävät Wilhelmiä hieman outoja, liian arkana, kukaan ei tahdo tutustua. Voi olla että Wilhelm on hieman synkkä eikä aina jaksa hakeutua kaikkein riehakkainpaan ihmisjoukkoon, mutta ystäviä hän silti haluaisi. Luonteeltaan poika on kuitenkin kiltti ja avulias eikä tahdo kenellekään pahaa, paitsi ehkä niille jotka puhuvat pahaa hänen selkänsä takana.

Wilhelm suosii aika tummia vaatteita, tennareita ja muita rentoja vaatteita. Hiukset ovat mustat ja hieman vinksallaan sekä pörröiset. Jotkut pitävät poikaa vähän emona.Wilhelm ontuu hieman toista jalkaansa, joka lisää sitä ettei hänestä oikein jakseta kiinnostua. 

Wilhelm pitää peleistä, tietokoneista ja musiikista.Viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan, sillä muutakaan seuraa ei ole tarjolla. Edes samassa taloudessa asuva samanikäinen poika ei suostu olemaan Wilhelmin kanssa, vaikka Wilhelm oli ystävällinen hänelle ja toivotti tervetulleeksi.

Välillä kun on vaikeinta, Wilhem vain käretyy jonnekkin ja on ihan hiljaa, sillä kukapa hänestä jaksaisi muutenkaan kiinnostua eikä ole ketään kelle kertoa jos on yksinäinen olo.

Toiveita on vain yksi ja sen voi helposti arvata. Se että saisi kaverin, eikä tarvitsisi olla yksin. Joku jonka kanssa nauraa ja tehdä kivoja juttuja.

Ehkä pojan toive joskus toteutuu.

Joulukalenteri luukku 8: Lucaris

Valmistaja: Customhouse

Moldi: Little junior Jupiter

Koko: 1/4 vissiinki

Väri: Ei tiedossa

Meikki: Koronen tekemä

Saapumispäivä: 17.4.2013

Alkuun sen verran, että Lucaris on ostettu foorumilta ja on pienin kaikista pojistani. Varsinainen pikku hurmuri, jota ei saa satuttaa. 

Lucaris on rodultaan jonkinlainen metsän menninkäinen tms. tarkkaa tietoa ei ole. Poju kuuluu heimoon, joka koostuu erinäisistä pienistä olennoista ja asuu metsässä suojellen sitä pahoilta olennoilta. Lucariskin on ilmeisesti ottopoikana tässä yhteisössä. Koko porukka on uskollinen hieman salaperäiselle, seesteiselle ja mukavalle johtajalle, joka usein pysyy onkalossaan maan alla, koska auringon valo ei oikein miellytä herraa. Lucaris pitää heimon johtajasta oikein kovasti, sillä juuri tämä henkilö on ollut Lucarista kohtaan erityisen kiltti. 

Lucaris on ujo, syrjäänvetäytyvä, vähäsanainen poika, mutta hyvin kiltti. Pienen kokonsa takia Lucaris on juuri sopiva ryömimään pieniin koloihin hakemaan syötävää sekä hyvä piiloutumaan huomaamattomasti. Vaikka kaikki usein hokevat miten uskomattomia mahdollisuuksia pieni koko tuo, on Lucaris silti vähän arka kun kyseeseen tulee hänen kokonsa. Poika vain katselee maahan ja nyökkäilee vähän.

Poika tykkää kovasti kiipeilystä ja varpujen seassa kävelemisestä, mutta hänen harmikseen juuri kukaan ei anna hänen liikkua yksin, saati sitten kiivetä kovin korkealle.

Lucaris on kuitenkin myös riittävissä määrin utelias, vaikkei se aina pojan naamasta näy. Uusiin olentoihinkin olisi kiva tutustua jos vain uskallus riittäisi.Onneksi kotikylässä riittää kavereita ja auttavia käsiä.

Joulukalenteri luukku 7: Kharon

Valmistaja: Doll Love

Moldi: Brian

Koko: 1/3

Väri: Cream white

Meikki: Firman

 Tilaamispäivä: 12.12.2011

Saapumispäivä: 24.1.2012

Elikkä ajattelin kertoilla vähän tarkemmin näistä hartsipaloista jotka hyllyssäni asustaa ja ensimmäisenä vuorossa on tietysti omahyväinen ja kiero esikoiseni Kharon.

Hmm.. en edes tiedä mistä aloittaa tämän herran suhteen. Aloitetaan vaikka siitä että hän on kuollut, kuoli noin parikymppisenä ihan tavallisena ihmisenä, mutta kuolinsyy ei ole selvillä.Khaorn oli jo eläessään oman etunsa tavoittelija, oikukas ja sadistinen ihminen ja Helvettiinhän tuo sitten pääsi tekojensa seurauksena. Edes siellä tyyppi ei osannut katua tekojaan, vaan oli yhtä ylimielinen ilkimys kuten ennenkin. Selittämättömien mutkien kautta, Khaorn pääsi Manalan lautturiksi, kuljettamaan kuolleita sieluja joen toiselta puolelta Manalaan. Mutta koska herra on paskiainen, ei työ kiinnostanut alkuunkaan eikä Khaorn sitä mielellään tee. Työpäivät on yksitoikkoisia, kuolleet sielut tylsiä, ei saa palkkaa, työnantajat perseestä, kuka siitä nyt nauttisi? Mutta erääseen Manalan prinssiin tämä pahanilkinen otus iski silmänsä, eikä prinssikään näyttänyt panevan sitä pahakseen. Näiden välille kehittyi monimutkainen suhde, jota ei aina välillä pysty käsittämään, mutta kai sadisti ja masokisti sopivat hyvin yhteen, kuin luodut toisilleen, eikö vain?

Kharon pitää myös ihmisten hyväksikäytöstä (hyväksikäytön muoto on ihan sama) sekä ihmisten tappamisesta. Näitä herra harrasti jo eläessään. Mutta Manalasta karattuaan ja makeaa elämää hetken vietettyään, Kharoniin suhteessa oleva prinssi ilmaantui myöskin maan päälle, tartoituksenaan noutaa karkuri takaisin. Saa nähdä pääsevätkö he koskaan täältä enää takaisin omaan maailmaansa.

(ja eiköhän tuosta sepustuksesta selvinnyt myös Kharonin perusluonne)

Joulukalenteri luukku 6: Otaku olen

~Tähän alkuun ilmoitan tietäväni että luukut tulee myöhässä. Ja jos joku osasi laskea yhteen yksi + yksi niin tajuaa minun olevan nyt täällä länsi-suomessa, joten en koneelle joka päivä pääse. Siksi viivästykset.~


Mutta mennään aiheeseen. En tiedä olenko maininnut täällä blogissa aikaisemmin sitä, että en ole aina ollut kiinnostunut mangasta, animesta ynnä muusta. Olin ennen aika tavallinen pulliainen, joka suorastaan oudoksui niitä jotka lukivat mangaa. En nähnyt asiassa minkäänlaista järkeä, kuka nyt lukisi jotain väärinpäin kläännettyä sarjakuvaa? Tai katsoisi videoita isosilmäisistä tytöistä? Kaikki oli mielestäni niin järjen vastaista kuin vain olla voi. Ja nyt kun entisiä ajatuksiani muistelen tunnen suurta häpeää itseäni kohtaan, matkustaisin mielelläni ajassa taaksepäin ja löisin itseäni jollakin takaraivoon.
Mutta näin siis oli, en pitänyt siitä enkä aikonut siihen millään muotoa tutustuakaan.

Toisin kuitenkin taisi käydä. Enwie sai nimittäin minut lainaamaan Naruton ensimmäisen osan kun kitisin tuolle, ettei minulla ole mitään luettavaa. Enkä oikeastaan tiedä miksi otin sen, kai olin kuitenkin jossain sisimmässäni vähän utelias. Lukeminenkaan ei loppujen lopuksi ollut vaikeaa ja opin sen nopeasti. Eikä siinä sitten kai sen kummempia juonenkäänteitä ollut, siitä kaikki lähti. Alkoi kasvaa kuin lumipallo. Mukaan lakoi tulla uusia sarjoja, uskaltauduin katsomaan animea, uskaltauduin keskustelufoorumeille. Lopulta pääsin ensimmäiseen coniini ja tein kaapeista löytyvistä tarvikkeista kämäisen Sasuken puvun (jota en itse tapahtumassa luojan kiitos käyttänyt) Ja nyt kun ajattelen, olen erittäin tyytyväinen etten vastustellut uteliaisuuttani, nimittäin tämä harrastus on antanut paljon uusia ystäviä ja kokemuksia, joita en ehkä olisi muuten saanut. Onhan tässä tietysti varjopuolet kuten rahan meno ja tappelut äidin kanssa, mutta pääosin löydän otakuudesta vain hyviä seikkoja.

Joulukalenteri luukku 5: Soittaminen

Puhutaanpa tänään minun hermojani aina välillä hyvin syvästi rieponeesta asiata, nimittäin pianon soittaminen. Alointin soittamisen yhdeksän vuotta sitten, soitettuani ensin puoli vuotta huilua ja todettuani että se ei ole minun juttuni. Jotenka siirryin pianoon kun sieltä paikka vapautui. Aluksi olin aivan innoissani ja esittelin taitojani kaikille ketkä vain jaksoivat kuunnella, vaikkeivat ne kummoisia taitoja olleetkaan. Ensimmäisistä vuosista muistan vain sen että vihasin suunnattomasti yhtä kappaletta jonka nimi oli Kissankelloja tai jotain sen suuntaista. En millään oppinut sitä ja se ärsytti. Lisäksi se oli nuottikirjassa numerolla 25 joka on yksi suosikki numeroni. Keskivaiheen vuosista minulla ei jostain syystä ole kuin hämäriä välähdyksiä. Myös ensimmäisestä pianotutkinnostani en muista muuta kuin sen kuolettavan jännityksen, en muista mitä soitin tai miten soitin. Sen muistan myös että E-molli meni ihan perseelleen.
Toisesta pianotutkinnostani -josta olen ragettanut myös täällä- muistan tietysti enemmän, tapahtuihan se vasta tänä keväänä. Siinä primavista meni totaalisen pieleen ja asteikot onnistuivat ja pääsin kaikesta kauhusta huolimatta läpi. Tämä syksy alkoikin sen tasosuoritus uurastamisen jälkeen nihkeästi ja sain usein kuulla kunniani, kuten jotktu ovat saattaneet lukea. Loppua kohti onneksi helpotti, mutta saatoin panostaakin enemmän kuin alkusyksystä. Ja muutama postaus sitten kerroinkin viimeisestä pianotunnistani ehkä koskaan. Tänään kuitenkin sain huomata ensimmäistä kertaa että taidan sittenkin kaivata soittamista edes jossain määrin. Niinpä yritän harjoitella aina välillä, etteivät käteni unohtaisi miten soitetaan.

Silloin kun soittaminen onnistuu, siinä on jotain hypnoottista joka vie mukanaan. Onnistuneen kappaleen jälkeen mieleni tekisi soittaa se uudestaan, ja taas ja taas. Kun kaikki tärkeät osat ovat kohdallaan, se kuulostaa aivan mielettömän hyvältä, varsinkin jos siihen eläytyy. Tahtoisin kovasti nähdä itseni jonkun muun silmin silloin kun soitan, siitä voisi olla myös apua soiton parantamisessa. Ja erityisesti tahtoisin nähdä käteni jonkun muun silmin, sillä Enwie sanoo usein että niitä on kiva seurata kun soitan. Sen olen huomanut ettei vihaisena tai kierroksilla käyvänä kannata soittaa, minulta se ei ainakaan onnistu. Saatan vain alkaa paiskoa tavaroita jos kaikki ei heti suju, mutta parhaimmalla tuulella ollessani kestän virheet ja jaksan nauttia itse soittamisesta sekä siitä syntyvästä musiikista.
Pianon soittaminen on opettanut minulle paljon, avannut uusia mahdollisuuksia ja antanut kokemuksia. Siksi taidankin rakastaa sitä yhä, vaikken loista aivan kirkkaasti taidoillani ja vaikka soittaminen saa minut välillä raivon partaalle.

Joulukalenteri luukku 4: Kirjat ja lukeminen

Tämä on varmaan yksi ultimate lemppari asia elämässäni.Lisäksi tämä aihe on tänään otollinen, kun kävin kirjastossa ja lainailin upeita opuksia. Nytkin tahtoisin vain lukea, mutta pitää käydä koneella 8D  Rakastan lukemista tosi paljon, ihan siitä asti kun opin lukemaan olen sitä rakastanut. Lainailin ykkösellä ja kakkosella tasolleni sopivia, helppolukuisia ja lyhyitä kirjoja joissa oli myös kuvia. Sitten aloin siirtyä haastavmpiin opuksiin. Parhainpina lukukausina saattoi mennä kirja tai ainakin yli puolet kirjaa päivässä/illassa jos aikaa oli. Nykyisin se on vähän vähentynyt, kun kaikki muu tuntuu vievän aikaani ja olen lisäksi jotenkin huono kokeilemaan uusia kirjoja. Luen niitä samoja kirjasarjoja ja yksittäisiä kappaleita aina uudestaan ja uudestaan. Silti huomaan kaipaavani aina kirjaa josta voisin lukaista sivun tai pari eteenpäin, varsinkin iltaisin ennen nukkumaan menoa. Nukahdan paremmin kun luen hieman.
Tänään tuli taas huomattua miten hypenä pystyn olemaan jostain kirjasta. Erään sarjan päätösosan löytäessäni melkein tanssin lainaustiskille ja sitten odotin malttamattomana, että pääsin kotiin lukemaan, joskin luin jo kahvilassa 60 sivua, kun en malttanut odottaa. Ja lukiessani -varsinkin hyvää/söpöä/jännittävää- kirjaa saatan liikehtiä paikallani ja päästellä outoja ääniä. Voin myös heiluttaa käsiäni tai jalkojani tai ravistella päätäni. En malta aina odottaa mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Olen muistaakseni tainnut pari kertaa itkeä kirjan takia.

Varmaan ehdoton lempparini kirjoista on Uma Karman kirjoittama Kaiken se kestää. Satuin löytämään sen viime kesänä aivan sattumalta kun pyörin kirjastossa. Olen lukenut sen noin neljä kertaa (aloitan nyt viidettä kierrosta) ja silti jaksan aina yllättyä ja rakastua siihen uudestaan. Tosin minulla on pienenä pahana tapana selata kirjasta vain lemppari kohtani >///>'

Kirjasarjoista suosikkejani ovat tämä klassikko, Harry Potter jonka omistan itsekin. Lempi kirjani siitä ovat Azkabanin vanki ja Kuoleman varjelukset. Sitten on Nälkäpeli jonka Enwie melkein pakotti minut lukemaan, hyvä vain että pakotti. Senkin toista osaa, Vihan liekkejä olen taas aloittamassa uudestaan. Eräs ihanimmista suosikeistani on Darren Shan niminen kauhu/jännitys kirjasarja. Siitä eivät juonenkäänteet helposti lopu eikä ratkaisukaan paljastu helposti, sitä pihdataan aina viimeiseen osaan saakka, silti sarja ei ole mielestäni pitkästyttävä.
 Ala-asteella luin monesti läpi Koirahullun päiväkirja nimisen kirjasarjan. Tuossa ihan äskettäin totesin että olen tainnut kasvaa siitä ohi, paitsi sen kolmesta hieman erillisestä osasta, jotka kertovat eräästä sivuhenkilöstä. Lisäksi mieleeni on kovin punkkari tyttö Sarasta kertova sarja, jossa on kolme osaa. Sen hieman vittuilevat ja tiukat vitsit jaksavat naurattaa. Lisäksi pidän kovasti enoltani saamasta kirjasta Amsterdam, Anne. F ja Minä. Senkin olen lukenut monesti.
On toki myös monia muita hyviä kirjoja ja kirjasarjoja joita olen lukenut, mutta tässä varmaan isoimmat suosikkini.
Lukeminen kannattaa aina, joten muistakaa lapsoset lukea kirjoja ♥

Joulukalenteri luukku 3: Pakkasillat

Tämän luukun aihe liittyy pääasiassa muistoihin joita minulla on otsikon mainitsemista illoista. Ala-asteen loppu aikoina tavattiin käydä entisen kaverini kanssa lenkeillä talvi-iltaisin, koirat mukana. Minulla Iines ja hänellä oma lapinkoiransa. Yleensä vain kävelimme ja puhuimme kaikista asioista mitä vain ikinä keksimme, niin vakavia kuin vähän hassumpiakin. Ihastuksista, vaatteista yms tämmöistä perus vitos-kutos luokkalaisten juttuja (tai ainakin meille ne oli perus). Joskus toki vaanittiin yhtä tyyppiä sen kodin lähellä, vaikkei ihan pihalle asti kehdattu mennä. Varmaan puoli tuntia odotettiin josko se sattuisi tulemaan ulos. Ei tullut.
Joskus ne lenkit saattoivat venyä pitkiksi, yli pari tuntisiksikin. Saatettiin kiertää yli viiden kilometrin lenkki pimeällä, talvella, monen kymmenen asteen pakkasessa. Välillä kannoin Iinestä, koska tuon tassut palelivat. Mutta kyllä meiltäkin jäätyi nenät ja reidet aika lailla. Nykyään en uskaltaisi lähteä katulamputtomalle, monta kilometriä pitkälle tielle ainakaan yksin, kaverin kanssa tilanne voisi olla ehkä toinen.

Uskon että näiden kokemusten kautta kylmistä ja pimeistä pakkasilloista on tullut minulle kivoja asioita. Lisäksi pakkasella näkyvät yleensä tähdet ja mahdollinen kuu. Nykyäänkin siis rakastan kävellä kavrin luo tai muualle iltaisin pakkasella vaikka jäädynkin palikaksi ja pimeällä voi olla vaarallista. Jotenkin silloin tulee olo että olet yksin tässä maailmankaikkeudessa ja se on tavallaan aika kivaa ja rauhoittavaa. Saa taas miettiä rauhassa omiaan ja jos kuulokkeista soi vielä joku hyvä kappale niin aika bueno. Tosin on välillä myös ihan kiva kulkea pimeässä ilman musiikkia.
Lenkkiseuraa olen jäänyt vähän kaipaamaan, kun kukaan lähellä asuva ystävä ei omista koiraa, mutta kuten aiemmin olen maininnut, Iines on kyllä hyvää seuraa ihmisen puutteessa.

Joulukalenteri luukku 2: Musiikki

Tämän päivän aiheena on siis aikas laaja musiikkimakuni. Jotain osviittaa siihen saa jos joku on jaksanut kuunnella näitä merkintöjen lopussa esiintyviä kappaleita. Tähänkin tulee varmasti paljon videon pätkiä vähän tyyleittäin lajiteltuna.
Musiikkia tulee kuunneltua joka päivä enempi tai sitten vähän vähemmän. Jos ei päivällä koulumatkoilla tms niin sitten illalla koneella ja silloin tällöin myös ihan mankasta, kun nyt olen onnistunut herättelemään tätä levy innostusta. Suurin osa musiikista on siis kännykässäni (vaikka ämppärinkin omistan) sillä puhelin on paljon helpompi pitää mukana ja muistaa ottaa mukaan kuin joku erillinen laite + puhelimella voi tehdä paljon muutakin kuten kaikki varmasti tietää.

Mutta puhutaanpa itse musiikista. Riippuu paljolti mielentilasta mitä kuuntelen, annan siis muutaman esimerkin:
Jos olen surullinen, PMMP on aika vakituista musiikkia siihen mielentilaan:

Jos taasen olen vihainen jollekin, esim. maailmalle kuuntelen usein tämän tyylistä: 

Kun on iloinen, onnistunut tai muuten vain hyper fiilis ja haluan nostaa kierroksia, Nightcore, Vocaloidin iloiset kappaleet ja muutenkin pop tyylinen musiikki on mieluisaa silloin:

Maailman omistaja oloon ja muutenkin itsetuntoni kohentamiseen ja kiillottamiseen on tyyli jokseenkin tämmöinen:

Välillä tietysti kuuntelen myös klassista sekä pianocovereita tai capella sovituksia, myös eri sarjojen openingit ja endingit ovat erittäin kuunneltavaa musiikki, enimmäkseen niitä kuuntelen lyhyinä versioina, mutta nykyään myös full versiot ovat nousseet enemmän huipulle. Pakko tähänkin pistää pari suosikkia:

 

Musiikkia on siis laidasta laitaan, raskaammasta musiikista räppiin sekä kevyeen poppiin, klassiseen ja siitä sarjojen tunnareihin ja vocaloideihin. Kuuntelen siis enimmäkseen nopea tempoista musiikkia, rauhalliset kappaleet jaksavat harvoin innostaa (paitsi jos olen surullinen) Minulle ei ole niinkään tärkeää mitä kappaleessa lauletaan (on myös poikkeuksia) vaan tärkeintä on se rytmi, sen pitää temmata mukaansa, sen aikana pitää pystyä haaveilemaan, pitää pystyä tempautumaan milloin minkäkinlaisiin kuvitelmiin. Pitää olla iskua, asennetta, terää. Se on minulle hyvässä musiikissa tärkeää.

Joulukalenteri luukku 1: Iines

Esipuhe:
Aihe tähän kalenteriin on aika sekalainen, mutta kaikki sen luukut liittyvät ainakin jollain tavalla minuun ja minun elämääni (ylläri) Luvassa on siis esim. esineita jotka on minulle tarkeitä, jotain minusta itsestä (vaatteita jne) ja ehkä jotain sielunmaiseman palasiakin. Laatu voi olla aikas jäätävä, koska en ole tämmöisiä ennen pitänyt + on kamalan vaikea keksiä/kertoa itsestään jotain juttuja. Mutta toivottavasti edes jotenkin nautitte, vaikka sitten hampaat irvessä. Tai sitten ei tarvitse nauttia ollenkaan.
(Ja koitan siis laittaa aina uutena päivänä uuden luukun, mutta poikkeuksia luultavasti tulee, sillä olen tetissä eri kaupungissa, enkä joka päivä saata päästä koneelle.)

______________

Mutta joo, aloittakaamme tämä paska minulle tärkeästä elikosta joka meillä asustaa.
Hän on siis Iines ja tainnut pari kertaa täälläkin esiintyä,
narttu, kuten voitte nimestä päätellä ja rodultaan beagle.
Ikää on jotain 5-6 vuotta, en ole ihan varma kumpi.


Sain Iinesksen syntymäpäivälahjaksi kun täytin kymmenen, tosin hän kotiutui meille muutama viikko ennen virallista syntymäpäivääni, mutta se on pikkuvika. Hän on rodultaan metsästykseen suuntautunut rotu, mutta lähinnä tuo on meillä kotikoirana löhöillyt. Tokihan se jaksaa juosta jos metsään pääsee ja välillä on ollut jänisajoa sun muuta, mutta mitään ei ole saatu ammutuksi. Ja kova on myös karkailemaan metsässä ja välillä ihan kotipihassakin. Monesti olen saanut olla sydän kurkussa kun koira juoksennellut talomme vieressä olevalla vilkkaalla autotiellä, eikä ole taas kuulo tai ymmärrys pelannut kun olen sitä kurkku suorana karjunut takaisin. Mutta sanoisinko että tämä koira on perkeleen onnekas kun ei ole vielä itseään tapattamaan onnistunut niillä tempauksillaan.

Iineksen varmaan kaksi joka päivän ykkösjuttua ovat nukkuminen ja herkut. Koira varmasti nukkuu yli 20 tuntia vuorokaudessa, paitsi tietysti silloin jos joku syö jotain. Silloin se istuu vieressä silmät lautasiksi levinneinä ja yrittää antaa itsestään sen kuvan ettei hän ole koskaan ruokaa saanut. Lisäksi toinen ärsyttävä tapa on se, että jos joku puhuu puhelimessa, saattaa hän ruveta haukkumaan kun ei mukamas saa tarpeeksi huomiota. Huomio on myös yksi asia jota Iines rakastaa, varsinkin jos sitä saa vierailta. Hyvä neuvo: Jos tulet meille, älä erehdy rapsuttamaan koiraa, nimittäin sitten se ei jätä sinua rauhaan.
Kaiken lisäksi Iineksestä lähtee välillä ihan tolkuttomasti pientä valkoista karvaa, joka ei irtoa vaatteista helpolla ja kun minunkin vaatteitteni perusväri on musta, niin valkeat karvat oikein korostuvat siitä.

Onhan tässä koirassa hyviäkin puolia. Se on tosi lämmin ja auttaa hyvin kylmiin jalkoihin tai lämmittää kylkeä päiväunien aikana, jos nukutaan samassa sängyssä. Iines on myös helvetin ovela ja on kusettanut meidän pentukoiria monesti ja yrittää se kovasti meitäkin huijata, mutta onneksi olen ainakin tällä hetkellä sitä viisaampi. Iines myös oppii hyvin jos palkinto on mieluisa ja esittelee temppujaan herkkujen toivossa vaikkei siihen käskettäisi. Olen myös nykyisin oppinut arvostamaan Iinestä lenkkiseurana. Alkuun olin monesti turhautunut, kun halusin nuorempana että koira kulkee heti nätisti vierellä. Tämä oli tietysti aika paljon vaadittu ajokoiralta, joka luontaisesti kulkee kuono maassa. Nykyään minulle on ihan sama onko koira nyt ihan vieressä vai pari metriä edellä, kunhan ei aiheuta ongelmia. Pidämme kummatkin myöhään illalla (mahdollisesti pimeällä) tehdyistä kävelyistä jossa saamme kummatkin jolkotella rauhassa, Iines saa nuuskia rauhassa ja minä saan mietiskellä. Vain silloin, kun olen itse kuntoilu tarkoituksessa lenkillä, kiinnitän tarkemmin huomiota siihen että koira kulkee vieressä ja nykyisin Iines osaa senkin.

Kaikin puolin tämä läski päärynä-hylje-koira on minulle tosi tärkeä ja hyvä ystävä, josta riittäisi kyllä tarinoita kerrottavaksi.

Viimeisiä säveliä

Koeviikko etenee aikas tasaisesti ja vaihdoin maantiedon kokeen kirjotelmaan, joten säästän siinä vähän hermojani. Kokeisiin lukeminenkin on ihan onnistunut, mitä nyt eilen ja ja maanantaina nukuin muutaman tunnin, lukuaikaa tuhlaten. Tänään se ei kuitenkaan toistunut, olen kovin ylpeä siitä ja olisiko syynä ollut myös se että tällä kertaa luin istualtani enkä maannut sängyllä. Ihan hyvinhän nuo yhteiskunnan lakijärjestelmät tuntui uppoavan päähän tai ainakin lukeminen tuntui helpolta eikä joka lausetta tarvinnut lukea moneen kertaan.
Tänään oli sitten myös viimeinen pianotuntini. Siihen loppui yhdeksän vuotta kestänyt harrastus. Oli se kyllä hieman haikeaa sieltä lähteä, sillä on se soittaminen minulla rakasta vaikka sen inhottavuutta olen täällä itkenyt. Mutta kyllä siinä taitaa niitä onnistumisen hetkiä olla enemmän kuin sitä vitutusta. Ja vitutushan vähenee jos muistaa harjoitella. En minä silti halua että taidot ruostuu, pitää vain ottaa itseä aina niskasta kiinni, jotta muistaisi välillä soittaa ja kaveritkin saa potkia persuksille sen asian tiimoilta.

Kharonillekin olen miettinyt uudistusta, koska herran ulkomuoto on ottanut aivoon roimasti viime aikoina (olisiko syynä asun valtava värikirjo?) Hiuksia mietin, että joskos hommaisin lyhkäsemmän peruukin, mutta sitten taas toisaalta tuumin että saisiko se jätkän näyttämään kerrassaan typerältä? Yksi sopiva musta olisi kyllä kiikarissa, mutta... Kun en kyllä keksi miten sitä muuten koittaisin raikastaa. Kun en jotenkaan osaa kuvitella sille päälle mitään värikkäämpää, paitsi ehkä joku tummanpunainen kauluspaita. Ärsytys. Jos joku keksii jonkun järkevyyden rajoissa olevan idean, sen voi tuonne alas kirjoittaa. En siis vilkaisekkaan sellaisten ehdotusten suuntaan kuin "Hei, laita sille semmoinen pinkki kihara peruukki ja ihania, pastellin sävyisiä toppeja/t-paitoja ja farkkuja sekä huiveja ja helmikoruja ja söpöjä tennistossuja ♥!"
Silmienkin väriä olen tietysti miettinyt vaihdettavan, mutta ei se kyllä käy, koska sillä urpolla pitää olla katalan kirkkaan vihreät silmät.

Asiasta ihkutukseen: Minä TAHDON yhden netti sarjiksen parituksella varustetun meikkipussin Q^Q TAHDON NYT HETI! Mutta äiti on taas este. Sillä kohta A) Tilaus ulkomailta eikä oletettavasti tilisiirtoa vaihtoehtona maksamiselle. Ja kohta B) Miten selitän kaksi kylvyssä olevaa miekkosta siinä? Vaikka ovarkin chibejä, niin äiti ei silti saata olla niin tyhmä, että katsoo sen läpi sormien. Huoh. Jos koittaisin oiekin hellävaroen kinuta ja anelisin polvillani ja kusettaisin rankasti sen kuvan suhteen. Niin ja jos jollakin on täähn pulmaan ehdotuksia niin nekin voi kirjoittaa tuonne alas.

Mutta ei minulla taas muuta kuin tämmöistä randomia pohdintaa ja ihkutusta.

Kommentoikaa, minulla on kysymys!

Miten minusta alkaapi tuntua, että lähinnä valitan tänne kaikesta. Nytkin on taas lähinnä tulossa kitinää kaikesta.
Viime viikonloppuna oli se konsertti mihin harjoiteltiinkin lujasti koko se viikonloppu. Sekä perjantaina että lauantaina oli kuuden tunnin harjoitukset ja sunnuntaina piti tulla yhdeksitoista sinne takaisin, jotta ehdittäisi harjoitella niiden laulajien kanssa. Ja aikaiseen herätykseen auttoikin se, että olin yksin kotona ja valvoin lähemmäksi puoli kolmea. Toisaalta se valvominen kannatti, kun sain selviteltyä hieman asioita ja uskoisin että paha olo vähenisi jonkin verran, eikä hiipisi iltaisin stressin ja pimeyden turvin kimppuun. Tai no ainakin siitä selvitetystä asiasta ei pitäisi enää itkua koitua.

Mutta vain viikon pystyi nauttimaan vapaudesta, sillä kokeita tulossa oikein kunnolla. Koska tet, niin kaikki kokeet pitää survoa kahdelle viikolle ennen sitä. Onneksi piano näillä näkymin loppuu ensi viikolla. Viimeisen konsertinikin soitin torstaina, pakko myöntää että pieni haikeus siinä tuli.
Luulen että seuraavista viikoista tulee aikas kiireisiä, mutta sitten pitäisi helpottaa kun joulukin tulee.

Sain sen tavaratilauksenikin maksettua, vaikka se olikin jo hetken peruttu. Toivottavasti se nyt tulisi ennen joulua, mutta aika pieniltä nää mahdollisuudet näyttää. Kaikkea muutakin pitäisi tilata, ynh.
Kuvatarinakaan ei ole ottanut tuulta siipiensä alle, kun kamera on Andalla ja lisäksi on alkanut tuntua että koko idea oli jo kuolleena syntynyt, eivätkä kuvatkaan näytä enää hyviltä. Tämä vika ideoissani on: saan hyvän idean, toteutan sen jo melkein puolilleen, sitten päätänkin että se on huono eikä tule onnistumaan ja annan koko jutun olla.

Ideoista puheen ollen, olen miettinyt että pitäisikö minun koittaa jotain joulukalenterin tapaista? Tosin pelkään vain että se kaatuu taas omaan arkuuteeni ja saamattomuuteeni. Idean poikanen minulla kyllä jo olisi. Mitäs sanotte?

Ei mitään asiaa

En ole oikein vieläkään saanut niitä kuvia etenemään kuin sen verran että laitoin omani koneelle, tuntuu niin vaivalloiselta valita niistä ne parhaat ja kasata niistä joku tarina. Minun kyllä piti tehdä se viime yönä, kun vanhemmat oli mökillä ja minulla aikaa, mutta teinkin sitten kaikkea muuta ja onnistuin käymään inhimilliseen aikaan suihkussa, en kolmen jälkeen yöllä kuten tavallista. Nukkumaankin taisin pennä puoli yhden aikoihin. Yllätin jopa itseni. Mutta tein siis kaikkea mutua kuin sitä kuvatarinaa.
Juttelin lähinnä ihmisten kanssa ja kuuntelin erästä bändiä jonka tässä vastoittain löysin yhden vloggaajan videosta. Son kyllä oikeesti kiva yhtye, vaikken hiphoppia tavallisesti kuuntele, mutta tämä on ehdoton poikkeus kyllä. Ja sekin yllätti että yhtye on lähtöisin Etelä-Afrikasta.

Viikolla tuli tyaas vihattua ihmiskuntaa tai näitä oman ikäluokan luusereita. Ei herran jumala oikeasti miten ne lissut voi olla tyhmiä ja niin draamailijoita, että jokaisesta asiasta pitää ottaa itsensä. Oletetaan että he voivat kohdella muita kuin paskaa, mutta heille ei sitten saa sanoa mitään pahaa. Tosin kyllä kaikken ikäiset lissut on kauheita. Oikein naurattaa. En malta odottaa että nään mitä niistäkin pikku prinsessoista tulee. Ja muutenkin eri ihmistyypit otti päähän.
Asiasta patonkiin, en sittenkään kuollut sen ruotsinkokeen kanssa, luojan kiitos.

Ei minulla oikeastaan edes mitään kunnon asiaa ole, tahdoinpahan vain kirjoitella ja ihkuttaa sitä yhtyettä ^^' Ei nyt ole oikein semmosta kunnon vitutuksen asiaakaan tässä ajankohtaisena, paitsi mitä nyt noi lissut, mutta se on kyllä aina.

Myöhässä taas

Onhan tässä pitänyt kirjoittaa jo aikaa sitten, jo viime kuulle. Niitä halloween kuvia en saanut aikaiseksi ^^' Mutta jospa koittaisin lahjoa teidät kämäisellä kuvatarinalla sitten kuhan Anda saa lähetettyä mulle sen kamerassa olevat otokset.

Tässä pitää nyt vähän palata ajassa taaksepäin. Pari viikkoa sitten (varmaan loman jälkeen) oli kyllä niin ankea viikko ettei mitään rajaa. Joka päivä oli niin väsynyt ja stressaantunut ja ahdistunut olo. Ja silloin sattui vielä olemaan kokeita ja hygieniapassin testikin tuli kivana yllärinä, läpi sen kuitenkin pääsin. Ruotsin kokeessa meinasi tosin tulla itku, kun siitä ei tuntunut tulevan oikein mitään. Aika nuutunut oli myös se viikonloppu, olisi tehnyt mieli vain maata peittojen alla.
Mutta sitten, seuraava viikko olikin mahtava, kaikki onnistui. Päivät meni hyvin, koko ajan oli kivaa eikä semmoiset pikku kompastukset vetäneet heti naamaa kurttuun. Perjantaina sitten Anda oli tosiaan yötä, oli tarkoitus kierrellä ulkona ja ottaa valokuvia meidän "asuista", mutta eihän siitä tullut paskan vittuakaan kun oli niin pimeää. Lisäksi minulle meinasi tulla kiire, sillä sain loisto idean ottaa pienet päiväunet koulun jälkeen. Tultiin sitten lopulta sisälle takaisin kylmissämme ja päätettiin kuvailla nukkeja, joskin sekin onnistui vasta seuraavana aamuna. Ja näistä otoksista tosiaan olisi sitten kuvatarinaa luvassa jahka saan ne kuvat + jaksan orjentoitua siihen. Muuten lähinnä puhuttiin ja Anda piirteli Kharon x Belial pornoa (Jee!) kun minä simahdin hetkeksi siihen vierasvuoteelle.
Nukkeihin liittyen sain vihdoin tilattua niitä tavaroita, mukaan lukien kuminauhat ja koukut. Saadaan noi keskikokoiset pojut kiristettyä ja Wilhelmin kädet vaihdettua. Eri asia milloin saan ne maksettua 8_3 Lucariksellekin aloin tuossa käsitöissä tehdä semmoista lyhyttä huppuviittaa (?) jotta saisi pieni edes jonkin hieman menninkäismäisen vaatteen. Muut kuteet onkin sitten vähän suunnitelmien alla.

Tämäkin viikko alkanut ihan hyvin, mitä nyt tänään kärähti käämit valtakunnallisen matikankokeen jälkeen, mutta sen takia noin kolme tuntia mökötettyäni asia tuntui jo ihan unohtamisen arvoiselta. Asiaa helpotti se että pianotunti meni täydellisesti. En ole koskaan soittanut Petite Valsea yhtä loistavasti kuin nyt, vaikka onhan siinä toki vielä hiomista, mutta nyt siinä selvästi oli semmoista eleganssia ja elävyyttä. Tosin se vähän kirpaisi kun sain kaksi uutta kappaletta + on vielä yksi viime viikolla saatu. Saa nähdä tuleeko mitään, vaikka se toinen uusimmista on aikas helppo. Mutta jos soitan huomenna ja siitä eteenpäin tiistaihin asti, niin ehkä pärjään. Muutenkin pianotunnit olleet jotenkin helpompia, yksi stressaamisen aihe siis vähemmän. Ainakin toistaiseksi.

Minorukin olisi ehkä tulossa itsenäisyyspäivän tienoilla täällä käymään, ainakin semmoista tuo ehdotteli. Katsotaan nytten ja toivotaan että menisi hyvin jos hän tulee. Muuta tämmöistä hauskaa toimintaa ei muistaakseni ole luvassa, vain orkesteri konsertti ensiviikolla, eikä se ole kivaa ja sen ansiosta mukavat treenit neljänä päivänä. Ehkä niistä selvitään vaikka jalat puutuu ja selkään alkaa koskea siinä seistessä, olenhan lyömäsettiossa.
  Mutta ei tässä varmaan muuta, lähinnä on tehnyt mieli kitistä noista mielentiloista. Toivotaan että seuraava postaus olisi jotain kuvallistakin ja mieluiten että siihen sisältyisi se tarina. Tosin tahdon hieman enemmänkin tekstejä kuulle kuin yksi tai kaksi. Pitää vähän ahkeroitua.

Pitkästä aikaa jotain uutta

Ja joku tarkka otus saattoi huomata että ulkoasussa on jotain uutta. Ja sanotaanko että olen viimein, viimein tyytyväinen tuohon banneriin. Minäkin pääsin siihen :3 Ja joo, se on suttuinen ja vähän vino, mutta niinhän minäkin olen jotenka se on niin täydellinen sillä epätäydellisellä tavalla. Ja tuo vinoakin vinompi ruutupaita (son kyl oikeasti huppari) niin on jotenkin muodostunut mun tavaramerkiksi, kiitos kavereiden. Kyl mul muitakin vaatteita on 8'<

Ja minä kun luulin että olin jo lokakuulle postannut edes jotain, mutta enpä ollut. Taas myöhässä. Veikkaan että tähänkin kuuhun tulee about kaksi postausta. Ja tästä tulee luultavasti pitkä, sillä paljon asiaa on tapahtunut. Viime kuukauden viimeisessä jutussa toivoin että tulisin kipeäksi, jotta ei tarvitsisi mennä pianotunnille. No, minä tavallaan tulin kipeäksi, nimittäin tiistaina kurkotuin lattialla ollessani eteenpäin ja aivan järkyttävä kipuaalto liukui keskiselästä alaselkään. En ollut päästä enää ylös sieltä lattialta ja sitten kun sieltä äidin avulla pääsin, niin kävely, istuminen, melkein kaikki liikkeet oli yhtä tuskaa, koski niin paljon alaselkään. Tämä oli varmaan pahin tämmöinen mikä minulle on tullut. Niimpä olin sitten seuraavan päivän kotona ja napsin buranaa pahimpaan kipuun. Illalla lääkärissä sain sentään kunnon kipupiikin ja sitten se tortaiksi jo helpotti. Lisäksi sain sieltä vahvoja kipulääkkeitä, jotka tosin saa aikaan pyörrytyksen ja oksetusta. Mutta siitä se sitten parani. Mitä nyt seuraavan viikon keskiviikkona niksautin sen uudestaan, taas kumartuessani ottamaan tavaraa, tällä kertaa en onneksi yhtä pahasti ja se kipu meni ohi ihan niillä lääkkeillä. Nyt on ollut ihan kiltisti tuo selkä, mutta pientä kipua siinä aina välillä on, kuten esim nyt. Ja kummallekkin loukkaantumiselle on sama aiheuttaja, nimittäin tätä pikku otusta minä kurotuin ottamaan ja olin vähällä katkaista selkäni:

 Tämä on siis se mihin säästin con rahani. Saapui syyskuun viimeinen päivä. Ja nämä on tosi huonoja kuvia, tiedän. Näillä näkymin pojun nimi on Lawren. On aika ujo, suloinen, mutta myös aika kylmä. Ei tunnu tulevan muiden asukkien kanssa toimeen. Kharoniinhan tuo kovasti nojailee ja minusta poika leikkii hengellään ja siveydellään. Kokoisiaan hän tosiaan katsoo aika halveksuen ja minä kun kuvittelin että Wilhelm saisi ystävän :c
Myös yksi kuvanen Wilhelmi pienestä, joka muuten sai uuden meikin ja näyttää tosi surkealta ja pelokkaalta sen ansiosta. Siitä nyt ei ole kuvia. Lisäksi tein pojalle rannekoruja, innostuin ja niitä syntyi aika kasa ^^' tuossa ei edes ole kaikki.

Mitäs muuta tässä on ollut...aa tosiaan, pianotunteja ei ole ollut kolmeen viikkoon koska minulla oli se selkä, niillä oli joku koulutus ja nyt on ollut tämän viikon syysloma. Aika tylsä ja ankea loma kuten kaikki lomani tänä vuonna. Kesäloma tosin oli enimmäkseen kiva. Olen vain maannut kotona ja murehtinut ja juonut nyt teetä, sillä löysin kaupasta kaksi liian hyvää teetä ♥ Niin ja tulihan tässä myös mopokortti suoritettua, vihdoinkin. Keväällä tosin vasta saan jonkun menopelin, sillä tänne satoi eilen lunta oikein kunnolla. Minua hieman harmittaa, olisi saanut tulla vasta kuukauden myöhemmin, mutta ennustaahan nuo että tämä sulaisi pois. Saa nähdä.
Tänään oli ehkä hauskin päivä koko lomasta, kun kävin äidin kanssa ostoksilla. Talvikengistä syntyi tappelu, mutta kyllä siitäkin sitten selvittiin. Tuhlasin rahani yaoihin, joka on muuten kallistunut + myyjä laski jumaliste väärin, mutta heitto oli niin pieni ja rahani riittivät, joten en jaksanut valittaa. Lisäksi prismasta löytyi kaksi Linkin Parkin levyä, harmi vaan että toinen osoittautui live levyksi. Inhoan semmoisia levyjä, kun lauluista ei meinaa saada selvää. Mutta onneksi toinen oli normaali. Hybrid Theory on kiva levy, mutta siinä on vain pari hyvää kappaletta mitkä tiedän ennalta, pitääkin siis ostaa vaikka emp:ltä se Meteora, jossa on niin monta aivan uskomattoman ihanaa -joskin angstista- kappaletta. Hommaan sen itselleni jouluksi 83
Olin myös viime sunnuntaina Andan ja sen kaverin Vuoriketun kanssa leikkikentällä kera nukkejen, mutta kukaan ei ottanut kuvia. Kuhan vaan puhuttiin vain ja kylmetyttiin.

Eipä tässä kait muuta tähdellistä, nukeista tahtoisin halloween kuvia, kun Kharonille olisi varattu semmonen Venetsian karnevaali maski :3 Saa nähdä saanko mitään aikaan. Mutta enää yksi päivä lomaa, saatan taas kuolla ensi viikolla, koska piano ja minä olen aikas vähän harjoitellut kolmen viikon aikana. Oma vika pikku sika. Näinpä.
Ja loppuun tämä kappale, koska nostalgia ja koko blogin idea.