~Kuva tulossa hieman myöhemmin~
Ehkä unilelut kuulostaa joidenkin mielestä vain pikkuisten lasten jutulta, mutta ihan sama. Saa sitä isompanakin pitää pikkuisia pehmoleluja vieressään jos huvittaa. Minun sänky ja saan tuoda sinne kenet haluan. Mutta juu, Sami on siis koira pehmolelu. Se oli ennen kullanruskehtava, pehmoinen ja kiharakarvainen, mutta nyt se on hieman kärsinyt (näätte sitten kuvasta) en tiedä mistä se johtuu, olenko minä vain retuuttanut sitä niin paljon. Se on nyt maantienruskea, karhea ja karva on jotenkin liimaantunut sen vartaloon semmoiseksi liuskaksi, en osaa oikein selittää. Sami ei ole ihan koko ikääni ole ollut unileluni, vasta noin eskarissa/ekalla kun olin tosi kipeä, niin se putkahti jostain laatikoiden pohjalta ja toi lohtua.
Sami on kulkenut mukana vähän joka paikassa ja hävinnytkin pari kertaa, mutta löytynyt kuitenkin aina. Lisäksi sillä oli joskus kuristava nauhakaulapanta joka jätti rannun kaulaan 8D Olen pehmoeläin rääkkääjä selvästi. Aina jos olin vihainen paiskoin Samia pitkin lattiaa ja seiniä ja kiroilin. Sitten tietysti pyysin anteeksi ja halasin sitä kun rauhotuin. Nykyisin en sitä taida enää tehdä.
Sami ei oikeastaan enää nuku edes vieressäni, vaan on yöpöytä jakkaralla sängyn vieressä, koska mielestäni se vie liikaa tilaa + yleensä kiedon käteni öisin peiton reunan ympärille. Se tuo kuitenkin silti aina lohtua, kuten vähän aikaa sitten kun näin jonkun inhan unen ja heräsin siihen yöllä ja kun olin tuossa muutamisen päivää sitten niin ahdistunut enkä osannut rauhoittua vaikka piti nukkua. Yllätyin suuresti miten paljon helpotti kun kurkotin sen koiran siitä viereeni, ei ollut ketään muutakaan mitä halia.
Sami on siis kaikin puolin kiva ja käy myös sisustus tyynystä X3 Niin ja koiran nimi tuli Franklin kilpikonna lastenohjelmasta, jossa sillä Franklinilla on myös Sami niminen pehmokoira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti