Puhutaanpa tänään minun hermojani aina välillä hyvin syvästi rieponeesta asiata, nimittäin pianon soittaminen. Alointin soittamisen yhdeksän vuotta sitten, soitettuani ensin puoli vuotta huilua ja todettuani että se ei ole minun juttuni. Jotenka siirryin pianoon kun sieltä paikka vapautui. Aluksi olin aivan innoissani ja esittelin taitojani kaikille ketkä vain jaksoivat kuunnella, vaikkeivat ne kummoisia taitoja olleetkaan. Ensimmäisistä vuosista muistan vain sen että vihasin suunnattomasti yhtä kappaletta jonka nimi oli Kissankelloja tai jotain sen suuntaista. En millään oppinut sitä ja se ärsytti. Lisäksi se oli nuottikirjassa numerolla 25 joka on yksi suosikki numeroni. Keskivaiheen vuosista minulla ei jostain syystä ole kuin hämäriä välähdyksiä. Myös ensimmäisestä pianotutkinnostani en muista muuta kuin sen kuolettavan jännityksen, en muista mitä soitin tai miten soitin. Sen muistan myös että E-molli meni ihan perseelleen.
Toisesta pianotutkinnostani -josta olen ragettanut myös täällä- muistan tietysti enemmän, tapahtuihan se vasta tänä keväänä. Siinä primavista meni totaalisen pieleen ja asteikot onnistuivat ja pääsin kaikesta kauhusta huolimatta läpi. Tämä syksy alkoikin sen tasosuoritus uurastamisen jälkeen nihkeästi ja sain usein kuulla kunniani, kuten jotktu ovat saattaneet lukea. Loppua kohti onneksi helpotti, mutta saatoin panostaakin enemmän kuin alkusyksystä. Ja muutama postaus sitten kerroinkin viimeisestä pianotunnistani ehkä koskaan. Tänään kuitenkin sain huomata ensimmäistä kertaa että taidan sittenkin kaivata soittamista edes jossain määrin. Niinpä yritän harjoitella aina välillä, etteivät käteni unohtaisi miten soitetaan.
Silloin kun soittaminen onnistuu, siinä on jotain hypnoottista joka vie mukanaan. Onnistuneen kappaleen jälkeen mieleni tekisi soittaa se uudestaan, ja taas ja taas. Kun kaikki tärkeät osat ovat kohdallaan, se kuulostaa aivan mielettömän hyvältä, varsinkin jos siihen eläytyy. Tahtoisin kovasti nähdä itseni jonkun muun silmin silloin kun soitan, siitä voisi olla myös apua soiton parantamisessa. Ja erityisesti tahtoisin nähdä käteni jonkun muun silmin, sillä Enwie sanoo usein että niitä on kiva seurata kun soitan. Sen olen huomanut ettei vihaisena tai kierroksilla käyvänä kannata soittaa, minulta se ei ainakaan onnistu. Saatan vain alkaa paiskoa tavaroita jos kaikki ei heti suju, mutta parhaimmalla tuulella ollessani kestän virheet ja jaksan nauttia itse soittamisesta sekä siitä syntyvästä musiikista.
Pianon soittaminen on opettanut minulle paljon, avannut uusia mahdollisuuksia ja antanut kokemuksia. Siksi taidankin rakastaa sitä yhä, vaikken loista aivan kirkkaasti taidoillani ja vaikka soittaminen saa minut välillä raivon partaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti