~Tähän alkuun ilmoitan tietäväni että luukut tulee myöhässä. Ja jos joku osasi laskea yhteen yksi + yksi niin tajuaa minun olevan nyt täällä länsi-suomessa, joten en koneelle joka päivä pääse. Siksi viivästykset.~
Mutta mennään aiheeseen. En tiedä olenko maininnut täällä blogissa aikaisemmin sitä, että en ole aina ollut kiinnostunut mangasta, animesta ynnä muusta. Olin ennen aika tavallinen pulliainen, joka suorastaan oudoksui niitä jotka lukivat mangaa. En nähnyt asiassa minkäänlaista järkeä, kuka nyt lukisi jotain väärinpäin kläännettyä sarjakuvaa? Tai katsoisi videoita isosilmäisistä tytöistä? Kaikki oli mielestäni niin järjen vastaista kuin vain olla voi. Ja nyt kun entisiä ajatuksiani muistelen tunnen suurta häpeää itseäni kohtaan, matkustaisin mielelläni ajassa taaksepäin ja löisin itseäni jollakin takaraivoon.
Mutta näin siis oli, en pitänyt siitä enkä aikonut siihen millään muotoa tutustuakaan.
Toisin kuitenkin taisi käydä. Enwie sai nimittäin minut lainaamaan Naruton ensimmäisen osan kun kitisin tuolle, ettei minulla ole mitään luettavaa. Enkä oikeastaan tiedä miksi otin sen, kai olin kuitenkin jossain sisimmässäni vähän utelias. Lukeminenkaan ei loppujen lopuksi ollut vaikeaa ja opin sen nopeasti. Eikä siinä sitten kai sen kummempia juonenkäänteitä ollut, siitä kaikki lähti. Alkoi kasvaa kuin lumipallo. Mukaan lakoi tulla uusia sarjoja, uskaltauduin katsomaan animea, uskaltauduin keskustelufoorumeille. Lopulta pääsin ensimmäiseen coniini ja tein kaapeista löytyvistä tarvikkeista kämäisen Sasuken puvun (jota en itse tapahtumassa luojan kiitos käyttänyt) Ja nyt kun ajattelen, olen erittäin tyytyväinen etten vastustellut uteliaisuuttani, nimittäin tämä harrastus on antanut paljon uusia ystäviä ja kokemuksia, joita en ehkä olisi muuten saanut. Onhan tässä tietysti varjopuolet kuten rahan meno ja tappelut äidin kanssa, mutta pääosin löydän otakuudesta vain hyviä seikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti