sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kommentoikaa, minulla on kysymys!

Miten minusta alkaapi tuntua, että lähinnä valitan tänne kaikesta. Nytkin on taas lähinnä tulossa kitinää kaikesta.
Viime viikonloppuna oli se konsertti mihin harjoiteltiinkin lujasti koko se viikonloppu. Sekä perjantaina että lauantaina oli kuuden tunnin harjoitukset ja sunnuntaina piti tulla yhdeksitoista sinne takaisin, jotta ehdittäisi harjoitella niiden laulajien kanssa. Ja aikaiseen herätykseen auttoikin se, että olin yksin kotona ja valvoin lähemmäksi puoli kolmea. Toisaalta se valvominen kannatti, kun sain selviteltyä hieman asioita ja uskoisin että paha olo vähenisi jonkin verran, eikä hiipisi iltaisin stressin ja pimeyden turvin kimppuun. Tai no ainakin siitä selvitetystä asiasta ei pitäisi enää itkua koitua.

Mutta vain viikon pystyi nauttimaan vapaudesta, sillä kokeita tulossa oikein kunnolla. Koska tet, niin kaikki kokeet pitää survoa kahdelle viikolle ennen sitä. Onneksi piano näillä näkymin loppuu ensi viikolla. Viimeisen konsertinikin soitin torstaina, pakko myöntää että pieni haikeus siinä tuli.
Luulen että seuraavista viikoista tulee aikas kiireisiä, mutta sitten pitäisi helpottaa kun joulukin tulee.

Sain sen tavaratilauksenikin maksettua, vaikka se olikin jo hetken peruttu. Toivottavasti se nyt tulisi ennen joulua, mutta aika pieniltä nää mahdollisuudet näyttää. Kaikkea muutakin pitäisi tilata, ynh.
Kuvatarinakaan ei ole ottanut tuulta siipiensä alle, kun kamera on Andalla ja lisäksi on alkanut tuntua että koko idea oli jo kuolleena syntynyt, eivätkä kuvatkaan näytä enää hyviltä. Tämä vika ideoissani on: saan hyvän idean, toteutan sen jo melkein puolilleen, sitten päätänkin että se on huono eikä tule onnistumaan ja annan koko jutun olla.

Ideoista puheen ollen, olen miettinyt että pitäisikö minun koittaa jotain joulukalenterin tapaista? Tosin pelkään vain että se kaatuu taas omaan arkuuteeni ja saamattomuuteeni. Idean poikanen minulla kyllä jo olisi. Mitäs sanotte?

3 kommenttia:

  1. Teeeee joulukalenteri!
    Ja öm... kamera pitäis jossai välis saada heitettyy sulle.. xD

    VastaaPoista
  2. XD Mul on ikävä x(( *snif* pitää joskus tulla teille :33 (taas)
    Ja hyvä idis toi joulukalenteri :)) itekkin aattelin mutta ku en ossaa ja silleen :)) :3 x33 :)) näkisin sen uusimman nukkeski :3 (jos tulisin siis xD)

    VastaaPoista
  3. Njuu jos edes kahta kiinnostaa niin voishan sitä koittaa jotain tehdä. Ja Anda joo, tuun hakee sen kameran joku päivä.

    VastaaPoista