maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 2: Musiikki

Tämän päivän aiheena on siis aikas laaja musiikkimakuni. Jotain osviittaa siihen saa jos joku on jaksanut kuunnella näitä merkintöjen lopussa esiintyviä kappaleita. Tähänkin tulee varmasti paljon videon pätkiä vähän tyyleittäin lajiteltuna.
Musiikkia tulee kuunneltua joka päivä enempi tai sitten vähän vähemmän. Jos ei päivällä koulumatkoilla tms niin sitten illalla koneella ja silloin tällöin myös ihan mankasta, kun nyt olen onnistunut herättelemään tätä levy innostusta. Suurin osa musiikista on siis kännykässäni (vaikka ämppärinkin omistan) sillä puhelin on paljon helpompi pitää mukana ja muistaa ottaa mukaan kuin joku erillinen laite + puhelimella voi tehdä paljon muutakin kuten kaikki varmasti tietää.

Mutta puhutaanpa itse musiikista. Riippuu paljolti mielentilasta mitä kuuntelen, annan siis muutaman esimerkin:
Jos olen surullinen, PMMP on aika vakituista musiikkia siihen mielentilaan:


Jos taasen olen vihainen jollekin, esim. maailmalle kuuntelen usein tämän tyylistä: 

Kun on iloinen, onnistunut tai muuten vain hyper fiilis ja haluan nostaa kierroksia, Nightcore, Vocaloidin iloiset kappaleet ja muutenkin pop tyylinen musiikki on mieluisaa silloin:

Maailman omistaja oloon ja muutenkin itsetuntoni kohentamiseen ja kiillottamiseen on tyyli jokseenkin tämmöinen:





Välillä tietysti kuuntelen myös klassista sekä pianocovereita tai capella sovituksia, myös eri sarjojen openingit ja endingit ovat erittäin kuunneltavaa musiikki, enimmäkseen niitä kuuntelen lyhyinä versioina, mutta nykyään myös full versiot ovat nousseet enemmän huipulle. Pakko tähänkin pistää pari suosikkia:




 

Musiikkia on siis laidasta laitaan, raskaammasta musiikista räppiin sekä kevyeen poppiin, klassiseen ja siitä sarjojen tunnareihin ja vocaloideihin. Kuuntelen siis enimmäkseen nopea tempoista musiikkia, rauhalliset kappaleet jaksavat harvoin innostaa (paitsi jos olen surullinen) Minulle ei ole niinkään tärkeää mitä kappaleessa lauletaan (on myös poikkeuksia) vaan tärkeintä on se rytmi, sen pitää temmata mukaansa, sen aikana pitää pystyä haaveilemaan, pitää pystyä tempautumaan milloin minkäkinlaisiin kuvitelmiin. Pitää olla iskua, asennetta, terää. Se on minulle hyvässä musiikissa tärkeää.

2 kommenttia:

  1. Hei! Sullahan on oikeestaan aika samanlainen musiikkimaku kuin mulla |D

    VastaaPoista