Joulukalenteri luukku 11: Vitun hyvä elämä

~Joo taas on näitä kasaantunu vaikka melkein sain homman hanskaan tossa viikolla. Mutta loppu viikko meni aika tiukkaan matkustellessa paikasta toiseen siel toisella puolella suomea, jotenkas koneelle ei ollut oikein asiaa. Ja eilen oli Andan synttärit, enkä siellä kehannu ruveta mitään kirjottaa~

Mut joo, tämä hyvä elämä, se oikeasti ottaa minua joskus niin raskaasti päähän. Tiedän kyllä että se on aika vinksahtanut näkökulma, mutta ei se mua aina vituta. Kun on siunattu jonkun verran älynlahjoja --> hyvät arvosanat, ihan kivat vanhemmat, terveys kunnossa, luotettavia kavereita vaikka muille jakaa, semi hyvä kroppa, hyvät kotiolot, ei kiusata (on huudeltu mut olen niin vajakki oudokki etten tajua kun asun omassa kuplassa kuulokkeet päässä), on hyvä itseluottamus ja rakastan itseäni terveessä suhteessa.
Niin sit aina tulee vastaan ihmisiä joil on silleen huonot oltavat jollain tavalla (kiusausta, pahaa oloa yms) niin sitten tuntuu etten osaa auttaa vaik tahtosinki. Kun mitä ihmettä mä sille sanoisin kun itellä niin onnistunut elämä? Kun on jotenki aina semmoinen olo et alkaa se "Mitä vittuu sä siinä yrität kun et tiedä tästä asiasta paskaakaan mitään?!" vaikkei noin ole kukaan mulle sanonutkaan. No joo, ehkä mun lohdutus metodi on pääasiasssa se et paijaan/lohdutan puhun kivoja tiettyyn pisteeseen, mutta sitten jos ei siitä huolimatta yhtään mennä ylöspäin, niin sitten voin alkaa olla jo et "Nyt lopetat sen itkemisen ja koitat nousta kuopasta saatana!" koska jos vaan ikuisuuteen jatkaa sitä surkuttelua ja lohduttelua niin hyvin väähn tuloksia tulee, jossain vaiheessa pitää ottaa se askel eteenpäin. Joo, olen julma ja sydämetön paska, I know.

Mut nyt eksyin jo vähän aiheesta. Siis se joskus repii todella kun itellä onnistuu kaikki ja sit esim. kavereilla on pahaa mieltä yms. Saan itselleni sitä miettimällä super vitutukset, koska tahtosin että kaikki ois onnellisia. Et miks en vois jakaa oman elämäni hyviä asioita muille, vähän samaan tyyliin kuin elinsiirrot. Palasen itseluottamusta niille jotka sitä kaipaa, iloa ja enegriaa niille jotka on surullisia ja niin edelleen. Opettaisin itseään vihaavat ihmiset rakastamaan itseään ja löytämään hyviä puolia.

Tää asia on varmaan yksi yleisimpiä aiheita minkä takia haluan paiskoa tavaroita tai jonka takia kyyneleet kihoaa silmiin. Koska tahdon onnistua asiassa mitä todella tahdon, mutta tässä asiassa en oikein tunne edistyväni mitenkään. Siksi siis aina välillä toivon että mullakin ois vähän paskempi elämä, niin kai sitten osaisin eläytyä toisten tunteisiin ja auttaa.