Koeviikko etenee aikas tasaisesti ja vaihdoin maantiedon kokeen kirjotelmaan, joten säästän siinä vähän hermojani. Kokeisiin lukeminenkin on ihan onnistunut, mitä nyt eilen ja ja maanantaina nukuin muutaman tunnin, lukuaikaa tuhlaten. Tänään se ei kuitenkaan toistunut, olen kovin ylpeä siitä ja olisiko syynä ollut myös se että tällä kertaa luin istualtani enkä maannut sängyllä. Ihan hyvinhän nuo yhteiskunnan lakijärjestelmät tuntui uppoavan päähän tai ainakin lukeminen tuntui helpolta eikä joka lausetta tarvinnut lukea moneen kertaan.
Tänään oli sitten myös viimeinen pianotuntini. Siihen loppui yhdeksän vuotta kestänyt harrastus. Oli se kyllä hieman haikeaa sieltä lähteä, sillä on se soittaminen minulla rakasta vaikka sen inhottavuutta olen täällä itkenyt. Mutta kyllä siinä taitaa niitä onnistumisen hetkiä olla enemmän kuin sitä vitutusta. Ja vitutushan vähenee jos muistaa harjoitella. En minä silti halua että taidot ruostuu, pitää vain ottaa itseä aina niskasta kiinni, jotta muistaisi välillä soittaa ja kaveritkin saa potkia persuksille sen asian tiimoilta.
Kharonillekin olen miettinyt uudistusta, koska herran ulkomuoto on ottanut aivoon roimasti viime aikoina (olisiko syynä asun valtava värikirjo?) Hiuksia mietin, että joskos hommaisin lyhkäsemmän peruukin, mutta sitten taas toisaalta tuumin että saisiko se jätkän näyttämään kerrassaan typerältä? Yksi sopiva musta olisi kyllä kiikarissa, mutta... Kun en kyllä keksi miten sitä muuten koittaisin raikastaa. Kun en jotenkaan osaa kuvitella sille päälle mitään värikkäämpää, paitsi ehkä joku tummanpunainen kauluspaita. Ärsytys. Jos joku keksii jonkun järkevyyden rajoissa olevan idean, sen voi tuonne alas kirjoittaa. En siis vilkaisekkaan sellaisten ehdotusten suuntaan kuin "Hei, laita sille semmoinen pinkki kihara peruukki ja ihania, pastellin sävyisiä toppeja/t-paitoja ja farkkuja sekä huiveja ja helmikoruja ja söpöjä tennistossuja ♥!"
Silmienkin väriä olen tietysti miettinyt vaihdettavan, mutta ei se kyllä käy, koska sillä urpolla pitää olla katalan kirkkaan vihreät silmät.
Asiasta ihkutukseen: Minä TAHDON yhden netti sarjiksen parituksella varustetun meikkipussin Q^Q TAHDON NYT HETI! Mutta äiti on taas este. Sillä kohta A) Tilaus ulkomailta eikä oletettavasti tilisiirtoa vaihtoehtona maksamiselle. Ja kohta B) Miten selitän kaksi kylvyssä olevaa miekkosta siinä? Vaikka ovarkin chibejä, niin äiti ei silti saata olla niin tyhmä, että katsoo sen läpi sormien. Huoh. Jos koittaisin oiekin hellävaroen kinuta ja anelisin polvillani ja kusettaisin rankasti sen kuvan suhteen. Niin ja jos jollakin on täähn pulmaan ehdotuksia niin nekin voi kirjoittaa tuonne alas.
Mutta ei minulla taas muuta kuin tämmöistä randomia pohdintaa ja ihkutusta.
Miten minusta alkaapi tuntua, että lähinnä valitan tänne kaikesta. Nytkin on taas lähinnä tulossa kitinää kaikesta.
Viime viikonloppuna oli se konsertti mihin harjoiteltiinkin lujasti koko se viikonloppu. Sekä perjantaina että lauantaina oli kuuden tunnin harjoitukset ja sunnuntaina piti tulla yhdeksitoista sinne takaisin, jotta ehdittäisi harjoitella niiden laulajien kanssa. Ja aikaiseen herätykseen auttoikin se, että olin yksin kotona ja valvoin lähemmäksi puoli kolmea. Toisaalta se valvominen kannatti, kun sain selviteltyä hieman asioita ja uskoisin että paha olo vähenisi jonkin verran, eikä hiipisi iltaisin stressin ja pimeyden turvin kimppuun. Tai no ainakin siitä selvitetystä asiasta ei pitäisi enää itkua koitua.
Mutta vain viikon pystyi nauttimaan vapaudesta, sillä kokeita tulossa oikein kunnolla. Koska tet, niin kaikki kokeet pitää survoa kahdelle viikolle ennen sitä. Onneksi piano näillä näkymin loppuu ensi viikolla. Viimeisen konsertinikin soitin torstaina, pakko myöntää että pieni haikeus siinä tuli.
Luulen että seuraavista viikoista tulee aikas kiireisiä, mutta sitten pitäisi helpottaa kun joulukin tulee.
Sain sen tavaratilauksenikin maksettua, vaikka se olikin jo hetken peruttu. Toivottavasti se nyt tulisi ennen joulua, mutta aika pieniltä nää mahdollisuudet näyttää. Kaikkea muutakin pitäisi tilata, ynh.
Kuvatarinakaan ei ole ottanut tuulta siipiensä alle, kun kamera on Andalla ja lisäksi on alkanut tuntua että koko idea oli jo kuolleena syntynyt, eivätkä kuvatkaan näytä enää hyviltä. Tämä vika ideoissani on: saan hyvän idean, toteutan sen jo melkein puolilleen, sitten päätänkin että se on huono eikä tule onnistumaan ja annan koko jutun olla.
Ideoista puheen ollen, olen miettinyt että pitäisikö minun koittaa jotain joulukalenterin tapaista? Tosin pelkään vain että se kaatuu taas omaan arkuuteeni ja saamattomuuteeni. Idean poikanen minulla kyllä jo olisi. Mitäs sanotte?
En ole oikein vieläkään saanut niitä kuvia etenemään kuin sen verran että laitoin omani koneelle, tuntuu niin vaivalloiselta valita niistä ne parhaat ja kasata niistä joku tarina. Minun kyllä piti tehdä se viime yönä, kun vanhemmat oli mökillä ja minulla aikaa, mutta teinkin sitten kaikkea muuta ja onnistuin käymään inhimilliseen aikaan suihkussa, en kolmen jälkeen yöllä kuten tavallista. Nukkumaankin taisin pennä puoli yhden aikoihin. Yllätin jopa itseni. Mutta tein siis kaikkea mutua kuin sitä kuvatarinaa.
Juttelin lähinnä ihmisten kanssa ja kuuntelin erästä bändiä jonka tässä vastoittain löysin yhden vloggaajan videosta. Son kyllä oikeesti kiva yhtye, vaikken hiphoppia tavallisesti kuuntele, mutta tämä on ehdoton poikkeus kyllä. Ja sekin yllätti että yhtye on lähtöisin Etelä-Afrikasta.
Viikolla tuli tyaas vihattua ihmiskuntaa tai näitä oman ikäluokan luusereita. Ei herran jumala oikeasti miten ne lissut voi olla tyhmiä ja niin draamailijoita, että jokaisesta asiasta pitää ottaa itsensä. Oletetaan että he voivat kohdella muita kuin paskaa, mutta heille ei sitten saa sanoa mitään pahaa. Tosin kyllä kaikken ikäiset lissut on kauheita. Oikein naurattaa. En malta odottaa että nään mitä niistäkin pikku prinsessoista tulee. Ja muutenkin eri ihmistyypit otti päähän.
Asiasta patonkiin, en sittenkään kuollut sen ruotsinkokeen kanssa, luojan kiitos.
Ei minulla oikeastaan edes mitään kunnon asiaa ole, tahdoinpahan vain kirjoitella ja ihkuttaa sitä yhtyettä ^^' Ei nyt ole oikein semmosta kunnon vitutuksen asiaakaan tässä ajankohtaisena, paitsi mitä nyt noi lissut, mutta se on kyllä aina.
Onhan tässä pitänyt kirjoittaa jo aikaa sitten, jo viime kuulle. Niitä halloween kuvia en saanut aikaiseksi ^^' Mutta jospa koittaisin lahjoa teidät kämäisellä kuvatarinalla sitten kuhan Anda saa lähetettyä mulle sen kamerassa olevat otokset.
Tässä pitää nyt vähän palata ajassa taaksepäin. Pari viikkoa sitten (varmaan loman jälkeen) oli kyllä niin ankea viikko ettei mitään rajaa. Joka päivä oli niin väsynyt ja stressaantunut ja ahdistunut olo. Ja silloin sattui vielä olemaan kokeita ja hygieniapassin testikin tuli kivana yllärinä, läpi sen kuitenkin pääsin. Ruotsin kokeessa meinasi tosin tulla itku, kun siitä ei tuntunut tulevan oikein mitään. Aika nuutunut oli myös se viikonloppu, olisi tehnyt mieli vain maata peittojen alla.
Mutta sitten, seuraava viikko olikin mahtava, kaikki onnistui. Päivät meni hyvin, koko ajan oli kivaa eikä semmoiset pikku kompastukset vetäneet heti naamaa kurttuun. Perjantaina sitten Anda oli tosiaan yötä, oli tarkoitus kierrellä ulkona ja ottaa valokuvia meidän "asuista", mutta eihän siitä tullut paskan vittuakaan kun oli niin pimeää. Lisäksi minulle meinasi tulla kiire, sillä sain loisto idean ottaa pienet päiväunet koulun jälkeen. Tultiin sitten lopulta sisälle takaisin kylmissämme ja päätettiin kuvailla nukkeja, joskin sekin onnistui vasta seuraavana aamuna. Ja näistä otoksista tosiaan olisi sitten kuvatarinaa luvassa jahka saan ne kuvat + jaksan orjentoitua siihen. Muuten lähinnä puhuttiin ja Anda piirteli Kharon x Belial pornoa (Jee!) kun minä simahdin hetkeksi siihen vierasvuoteelle.
Nukkeihin liittyen sain vihdoin tilattua niitä tavaroita, mukaan lukien kuminauhat ja koukut. Saadaan noi keskikokoiset pojut kiristettyä ja Wilhelmin kädet vaihdettua. Eri asia milloin saan ne maksettua 8_3 Lucariksellekin aloin tuossa käsitöissä tehdä semmoista lyhyttä huppuviittaa (?) jotta saisi pieni edes jonkin hieman menninkäismäisen vaatteen. Muut kuteet onkin sitten vähän suunnitelmien alla.
Tämäkin viikko alkanut ihan hyvin, mitä nyt tänään kärähti käämit valtakunnallisen matikankokeen jälkeen, mutta sen takia noin kolme tuntia mökötettyäni asia tuntui jo ihan unohtamisen arvoiselta. Asiaa helpotti se että pianotunti meni täydellisesti. En ole koskaan soittanut Petite Valsea yhtä loistavasti kuin nyt, vaikka onhan siinä toki vielä hiomista, mutta nyt siinä selvästi oli semmoista eleganssia ja elävyyttä. Tosin se vähän kirpaisi kun sain kaksi uutta kappaletta + on vielä yksi viime viikolla saatu. Saa nähdä tuleeko mitään, vaikka se toinen uusimmista on aikas helppo. Mutta jos soitan huomenna ja siitä eteenpäin tiistaihin asti, niin ehkä pärjään. Muutenkin pianotunnit olleet jotenkin helpompia, yksi stressaamisen aihe siis vähemmän. Ainakin toistaiseksi.
Minorukin olisi ehkä tulossa itsenäisyyspäivän tienoilla täällä käymään, ainakin semmoista tuo ehdotteli. Katsotaan nytten ja toivotaan että menisi hyvin jos hän tulee. Muuta tämmöistä hauskaa toimintaa ei muistaakseni ole luvassa, vain orkesteri konsertti ensiviikolla, eikä se ole kivaa ja sen ansiosta mukavat treenit neljänä päivänä. Ehkä niistä selvitään vaikka jalat puutuu ja selkään alkaa koskea siinä seistessä, olenhan lyömäsettiossa. Mutta ei tässä varmaan muuta, lähinnä on tehnyt mieli kitistä noista mielentiloista. Toivotaan että seuraava postaus olisi jotain kuvallistakin ja mieluiten että siihen sisältyisi se tarina. Tosin tahdon hieman enemmänkin tekstejä kuulle kuin yksi tai kaksi. Pitää vähän ahkeroitua.
Ja joku tarkka otus saattoi huomata että ulkoasussa on jotain uutta. Ja sanotaanko että olen viimein, viimein tyytyväinen tuohon banneriin. Minäkin pääsin siihen :3 Ja joo, se on suttuinen ja vähän vino, mutta niinhän minäkin olen jotenka se on niin täydellinen sillä epätäydellisellä tavalla. Ja tuo vinoakin vinompi ruutupaita (son kyl oikeasti huppari) niin on jotenkin muodostunut mun tavaramerkiksi, kiitos kavereiden. Kyl mul muitakin vaatteita on 8'<
Ja minä kun luulin että olin jo lokakuulle postannut edes jotain, mutta enpä ollut. Taas myöhässä. Veikkaan että tähänkin kuuhun tulee about kaksi postausta. Ja tästä tulee luultavasti pitkä, sillä paljon asiaa on tapahtunut. Viime kuukauden viimeisessä jutussa toivoin että tulisin kipeäksi, jotta ei tarvitsisi mennä pianotunnille. No, minä tavallaan tulin kipeäksi, nimittäin tiistaina kurkotuin lattialla ollessani eteenpäin ja aivan järkyttävä kipuaalto liukui keskiselästä alaselkään. En ollut päästä enää ylös sieltä lattialta ja sitten kun sieltä äidin avulla pääsin, niin kävely, istuminen, melkein kaikki liikkeet oli yhtä tuskaa, koski niin paljon alaselkään. Tämä oli varmaan pahin tämmöinen mikä minulle on tullut. Niimpä olin sitten seuraavan päivän kotona ja napsin buranaa pahimpaan kipuun. Illalla lääkärissä sain sentään kunnon kipupiikin ja sitten se tortaiksi jo helpotti. Lisäksi sain sieltä vahvoja kipulääkkeitä, jotka tosin saa aikaan pyörrytyksen ja oksetusta. Mutta siitä se sitten parani. Mitä nyt seuraavan viikon keskiviikkona niksautin sen uudestaan, taas kumartuessani ottamaan tavaraa, tällä kertaa en onneksi yhtä pahasti ja se kipu meni ohi ihan niillä lääkkeillä. Nyt on ollut ihan kiltisti tuo selkä, mutta pientä kipua siinä aina välillä on, kuten esim nyt. Ja kummallekkin loukkaantumiselle on sama aiheuttaja, nimittäin tätä pikku otusta minä kurotuin ottamaan ja olin vähällä katkaista selkäni:
Tämä on siis se mihin säästin con rahani. Saapui syyskuun viimeinen päivä. Ja nämä on tosi huonoja kuvia, tiedän. Näillä näkymin pojun nimi on Lawren. On aika ujo, suloinen, mutta myös aika kylmä. Ei tunnu tulevan muiden asukkien kanssa toimeen. Kharoniinhan tuo kovasti nojailee ja minusta poika leikkii hengellään ja siveydellään. Kokoisiaan hän tosiaan katsoo aika halveksuen ja minä kun kuvittelin että Wilhelm saisi ystävän :c Myös yksi kuvanen Wilhelmi pienestä, joka muuten sai uuden meikin ja näyttää tosi surkealta ja pelokkaalta sen ansiosta. Siitä nyt ei ole kuvia. Lisäksi tein pojalle rannekoruja, innostuin ja niitä syntyi aika kasa ^^' tuossa ei edes ole kaikki.
Mitäs muuta tässä on ollut...aa tosiaan, pianotunteja ei ole ollut kolmeen viikkoon koska minulla oli se selkä, niillä oli joku koulutus ja nyt on ollut tämän viikon syysloma. Aika tylsä ja ankea loma kuten kaikki lomani tänä vuonna. Kesäloma tosin oli enimmäkseen kiva. Olen vain maannut kotona ja murehtinut ja juonut nyt teetä, sillä löysin kaupasta kaksi liian hyvää teetä ♥ Niin ja tulihan tässä myös mopokortti suoritettua, vihdoinkin. Keväällä tosin vasta saan jonkun menopelin, sillä tänne satoi eilen lunta oikein kunnolla. Minua hieman harmittaa, olisi saanut tulla vasta kuukauden myöhemmin, mutta ennustaahan nuo että tämä sulaisi pois. Saa nähdä. Tänään oli ehkä hauskin päivä koko lomasta, kun kävin äidin kanssa ostoksilla. Talvikengistä syntyi tappelu, mutta kyllä siitäkin sitten selvittiin. Tuhlasin rahani yaoihin, joka on muuten kallistunut + myyjä laski jumaliste väärin, mutta heitto oli niin pieni ja rahani riittivät, joten en jaksanut valittaa. Lisäksi prismasta löytyi kaksi Linkin Parkin levyä, harmi vaan että toinen osoittautui live levyksi. Inhoan semmoisia levyjä, kun lauluista ei meinaa saada selvää. Mutta onneksi toinen oli normaali. Hybrid Theory on kiva levy, mutta siinä on vain pari hyvää kappaletta mitkä tiedän ennalta, pitääkin siis ostaa vaikka emp:ltä se Meteora, jossa on niin monta aivan uskomattoman ihanaa -joskin angstista- kappaletta. Hommaan sen itselleni jouluksi 83 Olin myös viime sunnuntaina Andan ja sen kaverin Vuoriketun kanssa leikkikentällä kera nukkejen, mutta kukaan ei ottanut kuvia. Kuhan vaan puhuttiin vain ja kylmetyttiin.
Eipä tässä kait muuta tähdellistä, nukeista tahtoisin halloween kuvia, kun Kharonille olisi varattu semmonen Venetsian karnevaali maski :3 Saa nähdä saanko mitään aikaan. Mutta enää yksi päivä lomaa, saatan taas kuolla ensi viikolla, koska piano ja minä olen aikas vähän harjoitellut kolmen viikon aikana. Oma vika pikku sika. Näinpä.
Ja loppuun tämä kappale, koska nostalgia ja koko blogin idea.
Tämäkin postaus on ollut mielessä jo niin helvetin pitkään, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Ja tämä piti tehdä erikseen, mutta koska totesin että on syyskuun vika päivä, niin ahdan kaiken samaan.
Eli Tracon siis on nyt ollut ohi jo parisen viikkoa, kaikkea kivaahan sieltä tuli hommattua ja hauskaa pidettyä. Minorun ja hänen kaverinsa kanssa yövyttiin enoni luona. Monia muitakin tuttavia tuli nähtyä siellä ja tapasinpa myös erään roolipeli kaverini eräältä sivustolta ensimmäisen kerran livenä. Ja cossitkin onnistu, Totsukan peruukki ei ollutkaan niin hirveä kuin olin pelännyt, kukaan vaan ei tunnistanut hahmoa 8< Yukio kyllä tunnistettiin ja sain paljon kehuja puvusta o///o
Ja joka conin jälkeinen fiilis: Rahaa meni, mutta miksi mulla on vain kourallinen ostoksia?
Ainakin Wilhelm sai uuden paidan ja minä paljon printtejä taidekujalta sekä Ao no Exorcist mukin >w< ♥ Jooh, en siis vieläkään ostanut sitä vitun kallista figua, vaikka se siellä komeili. Koska rahat piti säästää johonkin muuhun.... ;3
Mut juu, oikein kiva reissu. Ja siitä, että Traconissa oli paljon Shingeki no Kyojin cossaajia (katoit minne vaan nii ainakin näkyy yks ruskee takki) niin saamme aasinsillan siihen, että olen itsekin kyseisen sarjan nyt saanut katsottua. Viimeinen jakso oli minusta jotenkin...tiivis tai lyhyt? Selvästi semmoinen että uutta kautta saattas olla luvassa. Tosin jo toka vikan jakson aikaan mietin miten ne meinaa saada homman purkkiin yhden jakson aikana. Ne miehet siinä sarjassa viehättää, ne ei ole mitään kauniita poikia, omalla tavalla komeita kylläkin. Pidän. Voishan siitäkin jotain cossata, sitten kun tämä pahin innostus on laantunut. Toivotaan että laantuu.
Tulipas myös "epätoivouksissa" katsottua jakso tätä paljon puhuttua ja ihkutettua Freetä. No jaa, ne miehet ei kyllä säväyttäneet millään muotoa. Mutta se uiminen on kovin kiintoisaa, olenhan ernu.
Sittenpä hyppäämme tähän otsikon toiseen osioon, elikkäs nukkeihin. Kun viime postauksessa valitin, että aikani ei riitä niille, niin parisen viikkoa sitten nappasin kaikki kolme ja painelin metsään kuvaamaan vähäisellä akullani. Wilhelmistäkin sai kuvia, vaikka poju on tosi lötkö, mutta Kharon ei loistanut kuvauksissa kuten yleensä. Tukka oli huonosti, oli liian valoisaa, ei suostunut yhteistyöhön. Kumma juttu. Lucaris sen sijaan loisti Kharoninkin puolesta ^^
Tässäpäs siis nämä.
Wihelm on tosiaan saanut uuden hupparin ja uudet kengät :3 Ja paitoja sekä googlesit.
Ja sitten muutama ei niin hyvä kuva Kharonista. Myös tuo lautturin kaapu pääsi esittelyyn, mutta se kaipaisi vesistön ympärilleen. Viimenen kuva on napattu ihan spontaanisti, kuvasin Luccarista ja huomasin miten hauskalta Kharon näytti odottaessaan vuoroaan hautakivellä.
Ja lopuksi, kokeilin hieman noita ylimääräisiä vaatteita Kharonille. Ei sellainen tyyli kuin mihin ollaan totuttu. Olishan tuo tyyli kyl kiva muttah ;-;
Mutta ei kyllä koko aika ole ollut pelkkää hauskaa. Tuossa pari viikkoa sitten oli aivan perkeleellinen piano tunti. Sian oikein kunnolla paskaa niskaan. Kitisi siitä miten en ollu sitä edeltävänä viikkona päässy tunnille, no vittu minkä minä voin sille jos olin kipeä, saatana. Tosin se näytti jotenki tosi vihaselta jo heti kun kävelin luokkaan sisälle. Ja mielestäni ne kappaleet meni ihan okei, mut eipä hälle vittu kelpaa. Nyökkäilin vain siinä kuitenkin et juu, soitan ihan paskasti, kyllä, vaikka tuo alku menikin ihan hyvin, mut eihän siitä tarvi antaa kiitosta. Sai taas kieltä purren ja itkua pidätellen lähteä pois sieltä. Sittenpä harjoittelinkin joka päivä seuraavaan kertaan asti, mutta siltikin tuntu ettei se ollu ihan hyvä. Eipähän nyt huudettu, muttei liiemmin kehuttukaan. Ylihuominen pelottaa siis jo valmiiksi, kun ei ole tullut Hämärän kaupan ja muiden takia soitettua viime viikolla. Ihan kuin jossain välissä ehtisiki treenata niitä, kun on keskiviikolle myös ruotsin sanakoe ja matikan koe tiedossa, niihinkin pitäs lukea. Eihän harrastuksen tulisi pelottaa ja ahdistaa? Ja kyllä mulla ne jokseenkin kotona sujuu, mut sit kun lyödään sen opettajan eteen soittamaan niin pelottaa niin älyttömästi, että väkisinkin kaikki unohtuu, kädet hikoaa ja se puolestaan johtaa siihen että sormet luisuu koskettimilta ja sitten tulee vääriä ääniä joista saa huutoja.
Ja sitten ne kokeetkin, en minä mistään matikasta ymmärrä mitään. Huomaa että turhauttaa kun matikanvihko täynnä kirosanoja ja jotain "Et osaa luuseri" tekstejä + jotain tappokuvia (on siel kyl muitakin kuvia) mut siis noita edellä mainittuja asioita nyt on viime aikoina ollut aika paljon. Muutenkin tuntuu että maanantaista keskiviikkoon, ehkä jopa torstaihin on ihan paska fiilis koko ajan. No ekat pari, jopa kolme tuntia saattaa olla ihan kivaa, mut sit joku taas hieman vinoutuu ja sitten on erittäin hilpeä olo. Perjantai on yleensä ihan hyvä päivä. Saisipa kuumeen ennen keskiviikkoa, kun on muutenkin nuhainen olo. Mut eipä minua onni suosi koskaan. Tekis mieli vaan nukkua koko ajan kun väsyttää niin älyttömästi koko oleminen.
Sitä on sitten jaksettu ahertaa koulussa jo kohta kuukausi, alkaa se kyllä jo painaa aivan kuten arvelinkin. Mutta mutta, kyllä tässä pian on kahmalo kaupalla hupia luvassa sillä Tracon on kahden viikon päästä, hurraa! Sain tuossa viikonloppuna Yukio cossiini paremman version siitä rintamerkistä ja Totsukan cossiin sen kaulakorun. Massasta on kiva askarrella kaikkea, joo todella, minä kun olen semmoinen muovailun ihmelapsi. Eli aika tuskaa siis oli. VIelä hionta ja maalaus ja sittenpä alkaa suunnilleen olla kaikki valmiina, ainakin uskoakseni. Jospa Traconissa raaskisin tuhlata rahani siihen vitun kalliiseen Yukio figuuriin. Ja pockyihin pitää tietty jättää rahaa, mansikanmakuisiin tiivistyy niin monia kivoja muistoja >w<
No, viikonloppuna olin siis taas yksin ja leikin sillä massalla, tosin sain sen aikaiseksi vasta viiden kieppeillä, koska lagasin koneella koko aamu- ja alku iltapäivän. Oli minulla tarkoitus neuloa Wilhelmille pipoa ja kuvailla poikaa muutenkin, mutta enpä saanut aikaiseksi. Sitten joskus yhdeksän jälkeen illalla veljentyttö tuli yöksi, myöh'iset ideat on aina parhaita. Tuopa sitten kinusi että asentaisin Simsin koneelle (koska meillähän siis uusittiin kone ja kaikki pitää nyt asentaa alusta) ja lopulta sitten jaksoinkin sen ladata. Sitäpä sitten pelailtiin yötä myöten, itseäni ei oikein kiinnostanut sen jälkeen kun onnistuin saamaan taas alaselkäni jumiin, aivan kuten silloin kun Anda ja Enwie olivat yötä. Sama viiltävä kipu, joka ei mennyt ohi yhtä nopsaan vaan kiusaa minua yhä. Sattuu niin perkeleesti kaikki kumartumiset, istumiset ja muut semmoiset.
Kuitenkin, takaisin asiaan, Simsin pelaaminen pitkästä aikaa herätti innon ja nyt sitten rakentelenkin taas uutta taloa. Täytyy sanoa että varmaan paras talo mitä olen tähän mennessä saanut aikaan. Ottaen myös huomioon etten ole peliin mitään uusia kamoja tms ladannut. Joku voisi hoitaa minulle senkin, koska olen niin kykenemätön ja laiska.
Kuvia ette saa, koska olen kirjastossa ja muutenkin tahdon kuluttaa iltani siihen talon rakentamiseen, joten kirjoitan tämän täällä. Olisin halunnut kirjoittaa elokuun viimeisenä päivänä, mutta koska pelasimme, en pystynyt. Ja eilen pelasin taas joten en pystynyt silloinkaan vaikka olisin halunnut. Ja muutenkin tahdon kuvat sitten kokonaan valmiista rintamerkistä ja korusta, en viitsi räpsiä mitään vaihe kuvia, sillä en ole mikään huippuluokan cossari jonka lukijoita kiinnostaisi nähdä kaikki projektit vaihe vaiheelta.
Myös siitä Wilhelmistä pitäisi saada niitä kuvia, koska mielestäni poikaa ei ole ollenkaan täällä paljoa näkynyt. Lisäksi ressu on paljon huomiotta. Ja todella löysä, uudet kuminauhat pitäisi hommata. Uskaltaisinkohan tilata ne samassa paketissa muutaman vaatteen kanssa... pitää tutkia asiaa onko niillä nauhoilla jotain eroa.
Mutta Lucariskin on kyllä huomiotta, varsinkin kun hän sai omat hiuksensa vihdoin, pojun pitäisi saada huomiota ja päästä kuviin. Kharonkin on kyllä ollut huomiotta...hänestä pitäisi saada kuvia siinä lautturin kaavussa. No voi perhana, kaikille niille pitäisi aikaa järjestää ja Kharon pitäisi purkaa, putsata ja päällystää. Ja sekun on aikas vittumaista puuhaa, sillä herra on aika piru. Ja Wilhelmille ne kuminauhat. Helvetti, pitääpä tosiaan pitää joku nukeille omistettu viikonloppu tai niille omistetut iltapäivät ja illat.