keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ärsyttää

Joo, on tässä tullut todettua että meidän luokkalaisia ei ole älynlahjoilla siunattu. En ole oikeesti ikinä tavannu niin, niin, kuuntelemattomia -no joo paitsi ehkä minä itse- ihmisiä. Suoraan sanottuna tyhmiä.
Kuuntelisivat ja yrittäisivät edes olla kiinnostuneita. Nekin asiat joita on jauhettu monena vuonna ovat edelleen täyttä hepreaa. En voi uskoa.

Ja toinen asia. Onko pakko kiljua käytävillä niin sairaan kovaa? Päätä särkee kun joutui kuuntelmaan suoraa huutoa viisitoista minuuttia. Ja mikä ihme se on että erillaisuus on todella huono asia? Minun puolesta ne saa olla vaikka tuollaisia tampioita, mutta antaisivat sitten muitten olla myös sellaisia kuin ovat. Minä en voi ymmärtää. Ottasivat ne läpät pois silmiltä ja katsoisivat pikkuisen avarammin tätäkin maailmaa ja sen ihmisiä.

Kotona menee yhtä hyvin. Vihaan isääni. Voisi alkaa sekin pikkuhiljaa tajuamaan että minä olen minä enkä kukaan muu. En ole kuten siskoni ja veljeni. Mutta kun ei. Vielä minä joskus lähden tästä taloudesta lätkimään, ihan helppo juttu. Ja kylä minulla on paikkoja mihin mennä. Tuossa lähellä, kuusitaimikossa on sellainen piilopirtti jonka rakensin kaverin kanssa. Oho, nyt lipsahti.
Ja jos karkaan musta ilmotetaan vissiin sossuille ja ne ottaa mut huostaan. Sit teen sossuille selväksi että vanhempani eivät voi huolehtia minusta ja vaadin uutta perhettä. Sellasta sateenkaari perhettä, jossa mulla on kaks isää 8DD


Ja sitten loppuun vielä sellainen iloinen juttu. Uus lukija, tunnistin sut kyllä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti