sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 12


Perjantaina siis lähdin kaverini luo toiseen kaupunkiin ja sain rakastua julkisiin jälleen kerran. Ensin siis junalla ja sitten vielä linja-autolla. Lisäksi löysin puhemimestani radion ja sitä kuunnellessa matka meni mukavasti. Oli myös niin ilta jo että oli pimeää ja pimeällä matkustaminen on parasta. Näin myös kun juna ohitti linja-auton ja sillä hetkellä tuntui jotenkin tosi onnelliselta.
Lisäksi Snii osti minulle mustan kannellisen sytkärin jota olen pitkään halunnut. Onhan se vähän laitonta mutta väliäkö tuosta.


1 kommentti: