torstai 1. elokuuta 2013

Loma postaus part 2: Helsinki (lisää kuvia)

Olenpas minä ahkera kun jo kuun ekana päivänä postaan, hohoho. No ei, olisin tahtonut tämän postauksen heinäkuulle, mutta ei voi mitään, koska kaveri oli eilen yötä.
Asiaan siis, nyt aiheena loppu loma.

Tallinnasta rantauduttua lähinnä oleskeltiin Minorun kanssa ja vaihdettiin asuinpaikkaa. Mitä nyt käytiin keskiviikkona shoppailemassa. Huppari, kauluspaita, indrustial koru ja pockyja sekä astioita tarttui mukaan. Kaupuspaita teki 60 euron loven varoihini, mutta se oli kyllä pirun ihana ja vieläpä viimeinen laatuaan, jotenka se sai muuttaa luokseni. Kuvia myöhemmin siitä (muista ostoksista ei ole kuvia)
Torstaina kävin sitten Kisun luona ja söin herkullisen aterian, jonka hän ihan omin pikku kätösin valmisti :3 Siinä oli jopa alku-, pää-, ja jälkiruoka. Juteltiin lähinnä syvällisiä ja katseltiin piirrustuksia.



 
 




Siinä järjestyksessä alkuruuasta jälkkäriin >w< Oli herkkua. Ja lopussa niiden toisen kissan kuvia, koska toinen ei suostunut kuvaan.



En tiedä puhuinko jo aiemmin, mutta se AnE miitti tosiaankin peruuntui porukan puuttumisen vuoksi 8< Kaiken lisäksi, myös K project miitti meinattiin perua samasta syystä. Onneksi kuitenkin eräs ihana ihminen ehdotti että se pieni porukka innokkaita jotka pettyivät suuresti tästä uutisesta, voisi pitää sen ja niinhän me pidettiin >w< ♥
Ja niin koitti se kauan odotettu lauantai. Vatsaa kipristi jo aamusta, koska noh, siellä on niin kivoja ihmisiä jotka on minua vanhempia :_3 Laittauduin aika aikaisin cossiini ja sain kärsiä kuumuudesta vaikka minulla oli valkea paita (lisäksi oli vielä tosi lämmin päivä) Selvittyäni matkustamisesta Pasilasta Helsinkiin (oltiin Minorun siskolla) jännitys vain kasvoi, mutta koitin pokkana ja mukamas rentona kävellä sen rautatientorin halki kohtaamispaikalle.

Ja hyvinhän kaikki meni, oli aivan ihanaa! Super mega hyper kivaa. Vaikka meitä oli minä mukaan luettuna viisi owo Kaksi Misakia, Saruhiko ja kaksi normaaleihin vaatteisiin pukeutunutta. Ensin mentiin piknikille Kaisaniemen puistoon, juteltiin ja syötiin. Siitä siirryimme Manga cafelle ja aiheutimme kohtauksen jollekkin tyttö porukalle. Ne sitten syötti mulle keksiä 8D Ja kun me cossi pukuiset kävimme vessassa ja tulimme takaisin niin minulta kyseltiin koskeeko takamukseen. Vastasin ettei ainakaan kovin paljon, ihan vain koska tahdoin lähteä leikkiin mukaan. Pelattiin sitten porukassa seiskaa (hävisin >-<) ja china handia (voitin 83) Lisäksi pelasin sen toisen Misakin kanssa pocky gamea, kummallakin riitti pokka loppuun asti >8D If you know what I mean.
Loppu miitistä käytiin vielä pelaamassa niitä "kolikko" pelejä siinä Kaisaniemen alakerrassa. Tanssipeliä, jotain ampuma peliä ja rallipelejä. Minä pelasin myös flipperiä. Sen tanssimisen jälkeen vihasin sitä valkoista paitaani, koska se oli ihan sairaan hikinen. Lisäksi meikkini levisivät.
Niimpä olin vain siinä alus topissani ja puin hupparin päälleni.

Kaikki kiva kuitenkin loppui aikanaan ja noin puol yhdeksältä ne kivat ihmiset saattoivat minut junaan, koska olisin saattanut eksyä (juntti) Harmitti kun en ehtinyt kunnon haleja vetää kaikkien kanssa, koska muuten olisin jäänyt junasta. Varsinkin sitä toista Misakia olisin voinut halia paljon pidempään 8< Sittenpä hyvä fiilis päällä, musiikkia kuunnellen matkustin takaisin Pasilaan. Voin sanoa että itselläni yksi parhaista tunteista kun hyvä kappale soi korvakuulokkeista, mahtava päivä takana, kiskot kiitää ohi ja juna saapu iltaruskon aikaan asemalle. Parasta.

Ja sitten öinen kaupunki, koska se on yksi kauneimpia asioita mitä tiedän ja lisäksi olimme kahdennessatoista kerroksessa 8DD (laatu on huono koska kamerani yöasetus osoittautui huijaukseksi)






 
 


Sitten sunnuntaina raahasin kaikki tavarani taas Pasilasta Helsinkiin. Olisin käynyt fantsussa ja raahasin luuni helteessä Kaisanimeen, mutta se olikin kiinni =_= Niimpä tuhlasin vähän rahaa Cybershopissa ja ostin välipalaa ennen kuin hyppäsin junaan ja palasin tänne korpeen 83
Mukava reissu kyllä oli, hieman tosin kireä tunnelma Minorun kanssa välillä, mutta muuten kivaa.
Sitten niistä ostoksista kuvia, nuo ihanaiset käsiraudat tosin sain Minorulta ja ne on täydelliset Kharonille. Ja tuo paita, tuo paita on ihana (ja kallis) siinä koko kuva ja yksityiskohtia.






Ja ja sitten ostin myös indrustial korun, sen oikean >w< ja vaihdoin sen sitten paikalleen.


1 kommentti:

  1. Kivoja kuvia!=) Hei, sulle ois haaste:D käy kattoo!
    http://mariannewslife.blogspot.fi/2013/08/haastetta.html

    VastaaPoista