She ate my heart

Minun piti kirjoittaa huhtikuun viimeisenä päivänä, minun piti kirjoittaa toukokuun ensimmäisenä, minun piti kirjoittaa toukokuun toisena. Enpä sitten kirjottanu. En vaan ole kerinnyt tai aina kun olen päättänyt kirjoittaa olen löytänyt jotain muuta ja jäänyt siihen kiinni. Enkä nytkään jaksa hakea kameraa jotta saisin kuvan kädestäni tänne talletettua.
  Tosiaan, oikeassa käsivarressa ihan kiva jälki viime viikon perjantailta kun äitini pakotti minut pesemään käteni vessa pesuaineella. Perkeleen emäksisellä. On se nyt jo parantumaan päin, mitä nyt vaan revin siitä sitä rupea. Tiedän etten saisi, sain minä siitäkin huudot tänään. Ei se nainen kyllä kadu kuulemma paskaakaan tätä kättä.

On tässä tapahtunut kivojakin asioita. Anda oli meillä yötä jokin aika sitten, siitäkin ois kuvia sitten joskus teille näytettäväksi. Ja Enwie oli nytten eilen. Puhuttiin lähinnä Höyhensaarista (ei tarvitse tajuta) ja katottiin telkkaria ja päiviteltiin ihmisten tyhmyyttä ja ihmisten paskaa, ennakkoluulojen täyttämää mieltä.
Ja olihan se vappukin tuossa viime viikolla. Kivaa oli. Hilluttiin koko porukan voimin vappuasuissamme ja saimme lissujen ja jonnejen paheksuvat katseet. No, haters gonna hate.

Mut sitten, koko viime kuun olin ihan älyttömän stressaantunut. Ihan aamu seitsemästä ilta yhteentoista. Sen ajan minkä nukuin niin kaikki oli hyvin. Nyt näyttää siltä että sama meno jatkuu. Ihan koko ajan semmonen vitutus päällä ja joka paikkaan pitäis revetä. Kokeita ihan vitusti, orkesterin konsertteja paljon, vanhemmat painostaa ja muistuttaa miten huono olen, piano tutkinto on kahden viikon päästä ja niille pianotunneillekkin meno ahdistaa, cossi suunnitelmat tuntuu liian suurilta, desu liian lähellä, aika ei riitä, se mopokorttikin pitäis jotenkin saada eikä sen yhdenkään kanssa suju kovin kiitettävästi, ei ole sujunu viimeseen puoleentoista kuukauteen. Ihan perseestä koko elämä!
 Ja mietin tässä että olenko tulossa hulluksi. Joka päivä tulee aina hetkiä jolloin tajuan miten helppo minun olisi vain päästää irti moraalista ja satuttaa kaikki niin paljon kuin vain koskaan haluan. Ihan syyttömiäkin, läheisiä ihmisiäni. Mutta en minä tahdo, en ole paha, enhän? Joskus se ajatus houkuttelee paljonkin. Miten helppoa olisikaan kun vain tuhoaisin kaikki sosiaaliset suhteeni, polttaisin siltani ja eristäytyisin. Paska hylkiö, kukaan ei välittäisi, olisi varmana helppoa.

Pitäsi varmaan kokeilla.