Kuitenkin, tänään on vapaata koulusta joten oli kerrankin aikaa mennä ottamaan kuvia Kharonista valoisan aikaan. Herra pääsi kokemaan lumen ensimmäistä kerta. Sinällään hassua koska hän tuli meille talvella, mutta en vienyt häntä ulos, syystä siitä että vaatevarastoon kuului pelkät alushousut, enkä minä nyt niin sadisti ole.
Mutta nyt paremman varustuksen kera ulos. Tosin kylmä taisi Kharonilla silti olla, ainakin loppu vaiheessa kun ei takkia, hattua tai lapasia ollut. Tervetuloa suomen talveen.
Kuten tuossa aiemmin kertoilin Kharonilla on ollut jotain masiksen tapaista (joka katosi hetkeksi kun Enwie kävi) mutta tuli sitten taas takaisin. Niimpä ajattelin että mieliala kohoaisi kun kertoisin että hän pääsee vähän pihalle
Ensin pari Enwien viime viikonloppuna ottamaa kuvaa.
Kylmä tuli sekä minulle että Kharonille. Herran varpaat olivat tosi kylmät. Ressukka. Mutta onneksi leivinuuni oli lämmin.
Ei saa sitten kertoa Kharonille, mutta ajattelin tosiaan hommata sellaisen miekan hänelle synttäri lahjaksi. On herra ollut ihan siedettävän kiltisti tämän vuoden minkä meillä on asunut joten jotain mieluisaa saa siitä palkinnoksi :3
Tulipa tässä keskiviikkona taas otettua yhteen äidin kanssa. Hän oli selannut vihkoni läpi ja löytänyt sieltä pornokuvia joita olin tylyyksissäni piirrellyt. Tuli taas huudo kaikesta miten ei saa piirtää tuollaista yms. yms. Päätti että alkaa tästä lähin tutkia kaikki kouluvihkoni läpi. Yölläkin käydään aina perkele katsomassa että nukunko vai en. Valvonta samaa luokkaa kuin jossain vankilassa tai sairaalassa. Jee.
Aww, vähänks Kharonikkainen on söpiskäinen :3
VastaaPoistaOnhan se aina joskus, varsinkin ulos päästessään ^^
PoistaHäähää, mun valvomisia tai muitakaan tollaisia puuhia ei enää vanhemmat vahdi~ C:<
VastaaPoistaSinä onnekas. Luulen kyllä että normaalit vanhemmat ei tota tekis muutenkaa.
VastaaPoistaxD Maryan mitäs sinä piirrelly oot??? XDDD repes ku lukin tätä :D
VastaaPoista