Vihdoinkin pääsin sinne joensuuhun hakemaan lakkaa, jotta saisin päällystää Kharonin. Onneksi sitä lakkaa oli, joten homma oli sillä selvä. Oli tarkoituksena päällystää jo eilen, mutta minut raahattiin jonkun tutun synttäreille ja sitten piti musiikkiopiston velvoittamana mennä johonkin hemmetin konserttiin joka kesti yli yhdeksään. Hyvästi päällystysaikeet, mutta sain sinä iltana sentää jaettua herrasen kolmeen osaan.
Sittenpä tänään purin Kharonin osiin ja lajittelin ne tarkasti. Purkaminen on tosi kivaa ja helpompaa kuin kokoaminen. Lisäksi Kharon on minusta jotenkin suloisempi osissa 8''D Älkää kysykö miksi. Kuitenkin se on sitten tosi mukava saada taas ehjänä syliin. Sittenpä sumuttelin päällysteet kylmästä hytisten ulkona ja arvatkaapa mitä: Isänikin oli kotosalla, tuskin tuo kylläkään edes kiinnitti huomiota touhuihini, joten eipä tullut kyselemäänkään mitään.
Hyvin se kokoaminenkin siten sujui. Muistelin vain Andan liikkeitä siinä kootessa ja onnistui mainiosti. Kerran vain jouduin purkamaan toisen jalan, mikä on minun tuurillani vähän. Tuli todettua että alavartolo oli helpompi koota takaisin kuin ylävartalo.
Kharon oli taas kauhean ilkeän näköinen kun pään sain paikoilleen, mutta viime kertaista nopeammin tuo leppyi.
Tästä tuli tosi lyhyt kirjotelma, koska äiti häätää pois. Surkeita kuvia saatte vielä lopuksi.
Kuvittelenko mä vaan vai näyttääkö Kharon tossa hieman sairaalta? x''D Voii, pikkuselle tulee tauti. 8C Kyllä hoitsu-Bellu tulee ja auttaa.
VastaaPoistaSaattaapa hyvinkin olla joku flunssa tulossa, herra on kovin väsynyt ollut viime aikoina. Jee, hoitsu-Belial, Kharon odottaa innolla >3
Poista