perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kotona taas

Vihdoin kotona!
Lupasin kertoa teille reissun yksityiskohdista, jotne tässä tulee.

Eli Helsingissä, ensimmäisenä päivänä kävin lintsillä ja todella mukavaa seuraa tarjosi Kisu, kiitos sinulle, oli mukava tavata ^^ + kiitos ihanasta piirrustuksesta. Hän kierrätti minut kaikissa hyvissä laitteissa vaikka ei Kirnuun ja Ukkoon uskaltanutkaan :3 Ja Viikinkilaiva on inhottava mahalle, mutta muuten ihana laite. Kisua nauratti kun minä yhtäaikaa huusin, nauroin ja manasin sitä kun puhelin soi juuri silloin. Ja voitin arpajaisista kompassin, rannekukkaron (en tee niillä mtn) sekä pelin joka sisältää varmaan parikymmentä, noin metrin pituista tikkua. Ja nyt te ette ajattele kaksimielisesti. Mut kivaa oli ja hattara oli siellä pinkkiä. Aion myös muutta Sea Lifeen asumaan.
Jalat olivat kyllä päivän jälkeen harvinaisen kuolleet, mutta onneksi hotellihuoneessa oli kylpyamme. Tuli siitä ammeesta mieleen muistoja Lahden reissulta, kiitos matkaseurasta Kääpiö ja Minoru. Ja tosiaan, desustakin pitäisi kirjottaa joku parempi kertomus, olkoonkin siitä sitten jo yli kuukausi aikaa. Mutta nyt eksyn aiheesta.

Seuraavana päivänä kiersin kummitätini kanssa kaikki merkittävimmät nähtävyydet ja maamerkit Helsingissä. Noin kolmen aikaan sanoin heipat kummitädille ja lähdin kiertämään kauppoja Minorun kanssa. Ensin veimme kuitenkin reppuni tämän isän luo. Ja metrossa kävin oikein syvällisen keskustelun nykyajan maailmasta jonkun randomin vanhan miehen kanssa. Ja hän luuli minua 16 vuotiaaksi, on minua kyllä täysi-ikäiseksikin luultu. Tavaroinne viennen jälkeen lähdimme kaupoille. Ensin ostimme leffaliput, sitten ajattelimme mennä fantsuun, mutta helsingin oppaani ei tiennytkään missä se on joten soitin Enwielle ja tuon isosisko informoi meidät perille. Kävimme myös Manga Cafella ja myöhästyimme melkein leffasta. Elokuvan jälkeen ehidmme vielä käydä Cypershopissa ja jossain toisessa samantapaisessa vaateliikkeessä., en muista nimeä.

Torstaina menimme Porvooseen ja oleilimme siellä sunnuntaihin asti. Kävimme uimassa, syömässä sushia (joka muuten on hyvää) ja katsoimme muumeja sekä Pasilaa aina yömyöhään.
Sunnuntaina, ennen kuin lähdin linjalla takaisin sukulaisteni luo, ehdimme käydä pelaamassa tanssipeliä. Siinä hyppiessä tulee ihan oikeasti hiki, ihan eri asia kuin istua tietokonetuolilla ja painella nuolinäppäimiä.
Korjasimme ruumiidemme lämpötilat juodalla herkkuloskaa (eli jäähilejuomaa)
Tässäpä hieman kuvia.
Kuvassa näkyy minun jalkani ja Minoru puoliksi + meidän sekalaisia kamoja

Smaili herkkuloska :)

Sitten takaisin sukulaisten luo palattuani ei tapahtunut mtn ihmeellistä. Piirtelin, luin ja katsoin telkakria. Ei mtn ihmeellistä. Paitsi että ukki kuoli. Ja se kuka tulee sanomaan minulle "otan osaa" tai muuten suruvalitteluja saa turpaansa samantien. Koska minua sen kuolema ei kiinnosta pätkääkään vaikka muun suvun se lamautti täysin.

Kotona odottivat Iines ja se yks kusipää. Vaihdoin sille housut, kauluspaidan ja pitkät hiukset takaisin. Heti näytti herra taas omahyväiseltä. Yukata ja musta, lyhyt tukka selvästi pehmensivät hänen ilmettään. Pitkät hiukset sidoin ponnarille ja saksin hiuman rispaantunutta osaa pois, koska en jaksa enää tapella niiden kanssa. 

Minulla on myös suunnitteilla eräs cossi tuonne Traconiin. Minoru innosti/ sia ylipuhuttua siihen. Hahmo on Yukio Okumura


Ja sitten vielä kavereille ilmoitus asia: Jos joku näistä kuvan avaimenperistä miellyttää niin kertokaa minkä tahdotte ja tulkaa hakemaan. Saatte sen ilmaiseksi. Kerron syyn tähän jakeluun tavaran hakemisen yhteydessä.




10 kommenttia:

  1. Aika kieroa... kertoa vasta sitten kun on hakemassa. x''D Ja pitäisi uskaltautua ulos... hui kamala. (Ja teillehän olikin täältä niin pitkä matka ja ihmisiä tulee varmasti miljoona vastaan x''D)

    VastaaPoista
  2. Neheh >3 En jaksanu kirjottaa tohon. Kinnostaisiko herraa joku noista? *hieroo käsiään yhteen*

    VastaaPoista
  3. Toi keskimmäinen noista avaimenperistä on ihana o3o MULLE. Jos siis oon sun kaveri :'D

    Kivan kuulonen reissu kyl.

    Sattuisko se Cyberin kaltanen liike, minkä nimee et ny muista, oleen Morticia? Jos se noin kirjoitettiin.... Kuitenkin, Kampissa ihan Cyberin vieressä siel ylimmäs kerrokses.

    Yyyh, miks kaikki kaverit pääsee coneihin sillon ku mä oon niin perkuleen kiireinen tai (Traconin aikaan ja siitä eteenpäin) ei oo enää varoja tuhlattavaks tommosille reissuille ;___;
    Tai..... En ny tiiä harmittaako se sittenkään ihan hirveesti, ehkä mulla kuitenkin on vähä tärkeempää tekemistä ja rahanmenoo sillon :'D

    VastaaPoista
  4. Okei, ja keskimmäisen lunasti Siika. Se on siis sold out. Tietty olet ystäväni.

    Joo, se se oli :3 Löysin sieltä sellasen ihanan, veritahraisen, zombie killer paidan ja violetin kravatin.

    Harmillista :< Uskon kyllä että sinulla on silloin ohjelmaa ihan riittämiin :3

    VastaaPoista