Vasta nyt olen alkanut tajuta, että minut houkuteltiin pikkuhiljaa mangan, animen ja tähän ernuilun maailmaan.
Jumaliste, miksi en huomannut sitä aiemmin? Tämä oli salaliitto, juoni, jossa käytettiin apuna luontaista heikkouttani: Uteliaisuuttani.
Minut kiedottiin vaivihkaa kaikkeen tähän. Salaa tajuntaani ujutettiin kaikenlaista. Ilman, että huomaisin mitään, en tietenkään huomannut.
Minulle soitatettiin Tämä ja Tämä. Jäin niihin koukkuun, kuuntelin niitä kun kaverini oli lähtenyt ja vielä monesti sen jälkeen. Vaikka vihasinkin kaikkea japanilaista, en voinut olla pitämästä näistä. Ne olivat koukuttavia. Tarttuva rytmi, mukaansa tempaava sävel, kauniit äänet.
Minulle näytettiin kuvia hartsinukeista, pidin niitä kauniina, ihastelin niitä. Ne olivat taianomaisia ja siroja.
Minulle kerrottiin eri sarjoista, kuuntelin hymyillen, koska minut oli opetettu kohteliaaksi. Muistin ehkä jotain, kun minulta kysyttiin ja halusin sillointällöin syvempiä selvityksiä. Minua alkoi kiehtoa tämä outo maailma, jota niin syvästi vihasin.
Mutta en suinsurminkaan aikonut ruveta lukemaan mangaa tai muutakaan, olen nimittäin itsepäinen, enkä anna periksi.
Niin minä ajattelin, vaan toisin kävi.
Luin kirjastossa erästä pokkaria ja pienen opettelun jälkeen ymmärsin missä järjestyksessä ruudut luetaan.
Pyysin kaverilta Narutoa, jäin koukkuun.
Minusta tuli addikti, en pääse siitä enää irti.
"Hyvä on! Luovutan! Te voititte! Te saitte minut lukemaan mangaa, olemaan otaku. Juonenne onnistui! Minä hävisin!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti