Olin onnellinen tänään terveystiedon tunnilla. Siinä pehmeällä rullatuolilla istuessa ja miihaillessa ympäri nettiä vaikka töitäkin tein, kuten kuvasta näkyy. Kappaleena soi Yowamushi Pedalin opening, sillä olen lintsaillut tunneilla katsomalla kyseistä animea kännykälläni. Jotenkin vain oli niin kivaa heilua huppu päässä siinä tuolilla musiikin tahtiin ja kaikki tuntui hetken aikaa aivan mahdolliselta.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Joulukalenteri luukku 3
Olin onnellinen tänään terveystiedon tunnilla. Siinä pehmeällä rullatuolilla istuessa ja miihaillessa ympäri nettiä vaikka töitäkin tein, kuten kuvasta näkyy. Kappaleena soi Yowamushi Pedalin opening, sillä olen lintsaillut tunneilla katsomalla kyseistä animea kännykälläni. Jotenkin vain oli niin kivaa heilua huppu päässä siinä tuolilla musiikin tahtiin ja kaikki tuntui hetken aikaa aivan mahdolliselta.
tiistai 2. joulukuuta 2014
Joulukalenteri luukku 2
Tänään olon teki mukavaksi piano, johon koskin taas pitkästä aikaa. Se jotenkin helpotti vähän surkuista oloa, sai soittaa jotain kaunista vaikka taidot onkin aavistuksen ruosteessa. Soittelin vanhoja suosikkejani ja sitten musiikin kirjasta Hectorin Kuunnellaan vain taivasta ja Nigthwishin Nemoa. Oli mukavaa.
maanantai 1. joulukuuta 2014
Joulukalenteri luukku 1
Jees eli koitetaas polkasta tämä kalenteri käyntiin, huonosti tuntuu lähtevän, hehe.
Mutta tämän päivän mukava asia oli ainakin se että oli musiikin tunti ja siellä pulpahti taas hieman esille se miten oikeesti kiva luokka meillä on. Voin vähän heittää läppää sellastenki ihmisten kanssa joiden kanssa en muuten ole päivittäisessä kanssa käymisessä.
Siihenpä nuo kuvan levytkin liittyvät, nimittäin huomenna pitää pitää pieni esitys omasta lempi artistista ja miksi juuri se kolahti. Noiden neljän välillä pähkäilin jonkin aikaa, mutta päädyin lopulta tuohon Billy Talentiin, tosin tuolla levyllä ei ole sitä kappaletta jonka haluan soittaa.
Lisäksi kuvassa on suklaalevy, jaoin sen Enwien kanssa kotimatkalla joten sekin on ilostuttava asia. Muita kivoja asioita olivat lukion uusi kahvikone ja se että voin katsoa animea kännykästä, niistä en vain saanut kuvaa.
Huomiseen sitten vaan.
perjantai 28. marraskuuta 2014
Because I'm worth it
Noniin kerrotaanpas sitten vähän muutenkin tästä kuusta kuin vain siitä yhdestä maanantaista. Olisi taas pitänyt kirjoittaa jo aikaisemmin kuten tavallista vaan kun en kerennyt ennen koeviikkoa ja sittenhän sitä ei tosiaan ollu aikaa.
Mutta tuolla jossain kuun alkuvaiheessa olin vähän flunssainen ja kuumettakin oli kerrankin yli 37.0 astetta. Sainpahan olla sitten yhden päivän kotona huilimassa. Lähinnä makasin vain sängyssä ja katsoin Haikyuuta, joka on tosi ihana anime. Seuraavana päivänä olikin sitten liikunnassa onneksi lentopalloa ja vaikka kädet menivätkin mustelmille niin oli se sen arvoista, ihana laji kun on.
Muuta mullistavaa ei sitten varmaan tapahtunutkaan ennen koeviikkoa, johon valmistautuminen muuten kusi ja pahasti. Itse asiassa koko tämä jakso on vähän ollut retuperällä, esim ruotsista en tehny varmaa kertaakaa läksyi. Tähän mennessä fysiikka ja bilsa on menny ihan jees ainakin kokeiden osalta. Kattoo nyt miten mun murheet matikka ja ruotsi kehittyy. Saa nähä. Koeviikolla oli muutenkin paska fiilis kun oli päätä särkenyt jo viikon ennen sitä. Onneksi kaikki on kuitenki nyt ohi paitsi se päänsärky ja tuppaan stressaa taas jostain olemattomasta.
Yukiconiin sain liputkin hommattua vaikka hiuskarvan varassa se olikin. Nyt vaan odottelen että ne kotiintus tonne sähköpostiin. Myös sinne suunniteltuun cossiin pitäs peruukki aika pian tilata. Sugawaraa Haikyuusta ajattelin, kuinkas muuten.
Mutta nyt sitten vähän enemmän tästä päivästä, johon myös otsikko lähinnä viittaa. Sisällytän tähän jo varoituksena sen että tämä osio tulee sisältämään muutaman erittäin stereotyyppisiä instagram pöytäasetelma kuvia ja vaate höpötystä, jee.
Mut siis, pidin rokulia koeviikon jälkeen ja lähdin lähi kaupunkiin ostoksille ja rentoutumaan. Oli myös tarkoituksena hommata jotain joululahjoja. Ensiksi ostin parit uudet mustat farkut, koska entiset repesi haaroista. Miksei ne voisi revetä vaikkapa polvista? Eniveis, tykkään varsinkin niistä toisista kun ne on vähän pillimmät kuin muut farkkuni. Lisäksi löysin Carlingsilta musta/valko raita villapaidan, jonka tosin pistin itselleni joulupakettiin. Juuri sellainen punk tyylinen jota olen halunnut + sattuu juuri olemaan pulaa tommosista t-paidan päällivaatteista.
Sitten ostin antikvariaatista lisää NANAA, se on aina pakko tehdä jos siellä suinkin on lisää osia joita mulla ei ole. On se vaan niin helvetin hyvä sarja vaikka niin surullinen. Sydän pakahtuu joka kerta kun luen sitä, koko ajan pitäisi saada sitä lisää. Lisäksi ostin samasta antikvariaatista Placebon levyn, joka soi nytkin taustalla, on kyllä hemmetin hyvää musaa. Sitten myös jo pitkään haaveena olleen Linkin Parkin Meteora levyn, joskin yhdestä levykaupasta.
Loppu ajan jonka odottelin kyytiä, kulutin Coffee housessa vaikka ensin ajattelin mennä johonkin ei niin kalliiseen paikkaan. Lopulta kuitenkin päätin olevani pienen hemmottelun arvoinen, ihan sama vaikka säästöt kärsivät. Onneksi olin lounaasta niin täynnä, että tyydyin vain kahviin. Sitä samaa joka on jo kerran täällä esiintynyt, eli cafe mochaa ja isolla kupilla, koska minulla oli reilusti aikaa juoda se odotellessani. Samalla luin pokkareitani ja salakuuntelin ihmisiä ja osittain vain haaveilin.
Ensi viikolla onkin sitten jo joulukuu ja sehän toivon mukaan tarkoittaa joulukalenteria. Ajattelin oikein kunnolla heittäytyä tähän nykyisten "makrokuvia käytännön esineistä" kuvaus tyyliin ja koitan ottaa joka päivä kuvan jostain kivasta ja piristäneestä asiasta. Toisaalta tekisi myös mieli ottaa kuva jostain vitutuksen aiheuttaneesta jutusta niin olisi näitä vastakohtia, mut katsotaan nyt viitsinkö alkaa ilonpilaajaksi.
Mutta tuolla jossain kuun alkuvaiheessa olin vähän flunssainen ja kuumettakin oli kerrankin yli 37.0 astetta. Sainpahan olla sitten yhden päivän kotona huilimassa. Lähinnä makasin vain sängyssä ja katsoin Haikyuuta, joka on tosi ihana anime. Seuraavana päivänä olikin sitten liikunnassa onneksi lentopalloa ja vaikka kädet menivätkin mustelmille niin oli se sen arvoista, ihana laji kun on.
Muuta mullistavaa ei sitten varmaan tapahtunutkaan ennen koeviikkoa, johon valmistautuminen muuten kusi ja pahasti. Itse asiassa koko tämä jakso on vähän ollut retuperällä, esim ruotsista en tehny varmaa kertaakaa läksyi. Tähän mennessä fysiikka ja bilsa on menny ihan jees ainakin kokeiden osalta. Kattoo nyt miten mun murheet matikka ja ruotsi kehittyy. Saa nähä. Koeviikolla oli muutenkin paska fiilis kun oli päätä särkenyt jo viikon ennen sitä. Onneksi kaikki on kuitenki nyt ohi paitsi se päänsärky ja tuppaan stressaa taas jostain olemattomasta.
Yukiconiin sain liputkin hommattua vaikka hiuskarvan varassa se olikin. Nyt vaan odottelen että ne kotiintus tonne sähköpostiin. Myös sinne suunniteltuun cossiin pitäs peruukki aika pian tilata. Sugawaraa Haikyuusta ajattelin, kuinkas muuten.
Mutta nyt sitten vähän enemmän tästä päivästä, johon myös otsikko lähinnä viittaa. Sisällytän tähän jo varoituksena sen että tämä osio tulee sisältämään muutaman erittäin stereotyyppisiä instagram pöytäasetelma kuvia ja vaate höpötystä, jee.
Mut siis, pidin rokulia koeviikon jälkeen ja lähdin lähi kaupunkiin ostoksille ja rentoutumaan. Oli myös tarkoituksena hommata jotain joululahjoja. Ensiksi ostin parit uudet mustat farkut, koska entiset repesi haaroista. Miksei ne voisi revetä vaikkapa polvista? Eniveis, tykkään varsinkin niistä toisista kun ne on vähän pillimmät kuin muut farkkuni. Lisäksi löysin Carlingsilta musta/valko raita villapaidan, jonka tosin pistin itselleni joulupakettiin. Juuri sellainen punk tyylinen jota olen halunnut + sattuu juuri olemaan pulaa tommosista t-paidan päällivaatteista.
Sitten ostin antikvariaatista lisää NANAA, se on aina pakko tehdä jos siellä suinkin on lisää osia joita mulla ei ole. On se vaan niin helvetin hyvä sarja vaikka niin surullinen. Sydän pakahtuu joka kerta kun luen sitä, koko ajan pitäisi saada sitä lisää. Lisäksi ostin samasta antikvariaatista Placebon levyn, joka soi nytkin taustalla, on kyllä hemmetin hyvää musaa. Sitten myös jo pitkään haaveena olleen Linkin Parkin Meteora levyn, joskin yhdestä levykaupasta.
![]() |
(kännykkälaatu on) |
Ensi viikolla onkin sitten jo joulukuu ja sehän toivon mukaan tarkoittaa joulukalenteria. Ajattelin oikein kunnolla heittäytyä tähän nykyisten "makrokuvia käytännön esineistä" kuvaus tyyliin ja koitan ottaa joka päivä kuvan jostain kivasta ja piristäneestä asiasta. Toisaalta tekisi myös mieli ottaa kuva jostain vitutuksen aiheuttaneesta jutusta niin olisi näitä vastakohtia, mut katsotaan nyt viitsinkö alkaa ilonpilaajaksi.
tiistai 25. marraskuuta 2014
Hourly comic 24.11.2014
Juups, sainpas siis viikonloppuna idean piirtää maanantaista hourly comicin ja kaikki varmaa tajusi mikä tuossa oli idea elleivät jo tienneet. Nauttikaa nuudeli/pallopää anatomian surkeudesta ja huomasi et loppuu kohden kyl laatu kusi entistä enemmän, eheh en oikee enää jaksanu myöhällä keskittyä.
perjantai 31. lokakuuta 2014
Son jo lokakuukin jumalauta ohi
Pakko vielä vääntää yksi pikainen postaus tälle kuulle. Luultavasti tähän tulee vain pieni kasa jotain paskaa tekstiä, hyvä jos ees muistan mitä viime postaukseen kirjotin.
Noh, sen verran olen saanut aikaan että katsoin Kuroko no Basketin toisen kauden tuossa ja innostuin sarjasta vain enemmän. Emin kanssa sitä ihkutetaan ja jaetaan siitä pornoa meidän pälinä chatissa ja koulussa vihkochatissa. Se on osasyy miksi opiskeluni kusee. Sitten aloitin katsomaan Haikyuuta koska selvästi nyt on urheilu anime kausi menossa. Sekin vaikuttaa ihan kivalta, onneksi on ensi viikolla liikunnassa lentopalloa.
Koulu puolestaan on kussut pahasti alleen. Tämäkin viikko meni lähinnä nuokkuessa ja mandariineja syödessä. Läksyihin en ole koskenutkaan ja motivaatio on varmaan jo miinuksella. Baarimikon tai puliukon ura taitaa aueta sen lääkärin sijaan. On niin helvetin väsynyt olo ollu koko ajan ja tympinyt. Teurastamollaki oon ollu taas töissä, mut ei nyt niin pahaa oo se vaakkumointi. Ja sain vähä rahaaki, joka on hyvä kun on kaikkee kallista taas mielessä. Yhteen niistä kalliista figuistakin on jo rahat kasassa, kattoo kumman ostan ensin. Mut toisaalta taas tuli tämmöinen nukke suunnitelma siihen tielle, et näillä näkymin Deimos joutuu taas odottamaan ja tilaan ehkä seuraavaksi jotain pienenpää (ja halvempaa)
Lisäksi jos olisi ylimääräistä rahaa sekä aikaa niin matkustelisin mielelläni tapaamassa tyyppejä ympäri suomen, huoh. Ja rahalla ei muka saa onnea. Kyllä minä ainaki onnellisempi oisin.
Lisäksi tein uuden oc:n josta tuli mun uusi söpöläinen (anteeksi Neru) kun Enwie kerto nähneensä jonkun jutun tumbluris mis kehotettiin luomaan kaverin kanssa hahmot, joista on tultava pari, mutta niitä ei saa näyttää toiselle ennen ku on valmista. Ja koska meidän homo saarivaltakunnassa ei voi olla liikaa hahmoja niin mikä jottei. Tahtoisin siitäkin piirtää värillisen version vaikka koneella, mutta pitää varmaa ensin opetella piirtää suoraa viivaa. Tai vaihtaa taas piirttistä, kun tuo minun uusin piirttis onkin ihan paska (tai sit siin on asetukset pieles) niin et vittu ois vaan voinu ostaa hajuvettä silläkin stipendillä minkä tuohon levyyn käytin.
Mut kiitos kellojen siirron on vaan vituttanu enemmän ja masentanu koko paska. Ja sitä sit lisää vielä se kun en tiedä jotta millä asia korjaantuisi. Vituttaa oma aikaansaamattomuus ja sitten vielä se kun tiedostan sen enkä kuitenkaan jaksa tehdä asialle mitään. Ja se kun vuorokaudesta loppuu tunnit, vaikka on tälläkin jaksolla enimmäkseen kahden päiviä. Hnngh elämä on niin kamalan vaikeeta taas.
Kello näyttääkin varttia vailla kahtatoista nyt. Jotta kerkesin siis ajoissa ja niin kaikille hyvää halloweenia.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Ikuisuus takana taas
Minun piti kirjoittaa taas miljoonia vuosia sitten, kun on juttujakin tapahtunut, vaan en ole taas jaksanut. Tapahtumien järjestyskin saattaa tässä muuttua.
Noh jo hyvän aikaa sitten oli hämäränkaupan ilta ja porukallahan siellä riehuttiin. Idukka, Nina, Emi, Engaru, Enwie, Snii ja Kääpiö joista kaksi viimeistä tuli takaisin tänne opiskeluistaan. Oli mukavaa aikalailla. Kierreltiin kaupoissa, syötiin herkkuja ja käytiin Emi, Engaru ja minä rei'ittämässä korviamme lisää. Nyt minullakin on siis oikeassa korvassa 5 reikää + indrustial. Seuraavana päivänä Snii, Kääpiö, Enraru ja Enwie tulivat meille, juteltiin ja syötiin eipä siinä muuta.
Tukankin väri muuttui ja värjäsin koko pään siniseksi, pinkkiä keesiä ei enää ole (keesi nyt on muutenkin ylipitkä jo) Pitäisi siis kait piirtää uusi banneri tai muokata tota omaa pärstää tossa.
Sitten ei niin kiva tapahtuma oli ensimmäinen koeviikko. Siitäkin kuitenkin hengissä selvisin makean ja myönnetään, myös tupakan turvin. Olen tyhmä lapsukainen.
Matikka nyt oli se mun murheenkryyni ja se meni odotetusti perseelleen, mutta muuten numerot pysy ennallaan ja jopa parani. In your face historia!
Uusi jakso tuppaa olemaan vituttava. Vaan matemaattis-luonnontieteitä ja kieliä, taidan kuolla taas koeviikolla vielä pahemmin kuin viimeksi. Päivän pelastus on vaan se bilsa. Josta muuten paritamme Emin kanssa meidän bilsän opea lempinimeltään Koira ja meidän matikan opea, lempinimi hälle on Sotka (näyttää vesilinnulta for real) Me ollaan tosi sairaita. Fysiikan ja ruotsin tunnit menee siinä et mietitään niitä, sekä Kuroko no basket parituksia.
Siitä saammekin sellaisen aasin sillan siihen, että animen katseluni on hieman elpynyt. Emi oli katsonut Kuroko no basketin ja suositteli minulle, joten mikäs siinä. Ja nyt sitten sain lisää fanitettavaa, hurr. Cossejakin Emin kanssa suunniteltiin, hän olis Kagami ja minä Kuroko. Muutenkin meidän irl koris toimii mahtavasti (toki muutkin meidän koulutiimin jäsenet on mahtavia!) Mut joo ensi vuodeksi siis Kawaan maybe jos Emi pääsee. Itse aloittelen Seirinin verkkapuvun tekoa tuolla ompelukurssilla missä olen, voi tulla siitäkin tuskaa. Pitäisi nyt saada aloitettua se toinen kausi, hyvähän se on nyt koulua vasten, en voinut lomalla katsoa en. Nyt tässä syyslomalla katsoin myös No.6:in mikä on ollu jo pitkään katsottavien listalla. Enwie on tuota mulle jo ihkuttanu jonkin aikaa. Ja siitä täytyy sanoa että right in the feels *sob* On hyvä anime <3 Siitäkin tuota suunnittelin cossaavani Shionia ehehe..... jos vaikka Yukiconiin saisin itseni kinuttua.
Syyslomahan siis tässä tosiaan oli, viimeistä päivää viedään. Oli aika mölli loma, ois vaan pitäny matkustaa. Emi oli viime viikonloppuna yötä, puhuttiin maailman paskasta tilasta ja suunniteltiin kaikkea. Oon nukkunu joka aamu tavallista pidempään pitä loma-aamuina yleensä ja valvonutkin aina jotenkin tuonne yhteen asti. Oon lainannu kirjastosta vitusti liikaa leffoja ja tuijottanu niitä + sitä animea. Enwie oli myös meillä ja puhuttiin Höyhensaarista, ylläri. Lisäksi olen taas Simsiä vähän pelannu ja totesin et joku sais ladata mulle jotain hienompaa kamaa siihen. Lisäksi olen myös syöny Nutellaa koska löysin sen tässä taannoin.
Lasitkin meni paskaksi ja nyt odotetaan uusia, saisivat tulla pian. Myös meinasin jäädä kiinni smileystä kun isä näki sen vilaukselta. Oli et "Onks sulla hammaskoru?!" sit valehtelin sille ja äidille et se on vaan sellainen liimalla kiinnitetty helmi tms. ei oikea ollenkaan. Pelottaa nyt entistä enemmän pitää tätä.
Olin tässä myös Oonan luona käymässä. Kuvailtiin nukkeja (tosin mul ei ollu kameraa), juotiin Monsteria jonka myös kaatelin lattialle ja juteltiin kaikkea. Nukeista muuten sen verran että vaihdoin Wilhelmille sen ei-omat-kädet takaisin koska ne sen oikeat ei liikkunu mihinkään ja oli ihan paskat. On taas hieman vituttanu toi nukkeilu ku mikään ei näytä hyvältä tai onnistu ja rahaa ei ole. Ja sen tarve vain kasvoi kun löysin taas kaksi yli satasen figua jotka tahon, huoh.
En nyt sii sanoisi että mikään hyper rentouttava loma oli, yhtä vittuuntuneena aloitan loppuvuoden koulu taipaleen kuin jäin alkusyksyn opiskelusta lomalle.
Lisäksi muutenkin on pänninyt aika pitkään jokin asia mistä en saa otetta. Joku hieman yksinäisyyden tunne tai joku, ja se myös kun en tunnu saavan aikaan mitään. Vituttaa vaan välillä kaikki niin paljon ja äitikin on koko ajan hoputtamassa liikkeelle. Joo joo kyllä minä kuntoilen, itseasiassa menenkin ensiviikolla pelaamaan korista ellei ikäni ole este. Siitäkin sain viime viikolla suunnattomasti ahdistusta. Ja sit joku tarpeeks kaunis kappale saattaa laukaista itkuparku reaktion. Enkä edelleenkään keksi mitään muuta ratkaisua kuin nukkumaan kuulokkeet korvilla niin ei paha maailma voi satuttaa.Väsyttää vaan törkeesti, enkä tosiaan usko että tuo pimenevä syksy auttaa asiaa yhtään.
Pitää kirjoitella jotain vielä ennen tämän kuun loppua. Joulukalenteria olen taas suunnitellu. Sanokaapas jos viitsitte että kumpi idea teitä kiinnostaisi enemmän: Se että piirrän jonkun kuvan/tapahtuman/jutun joka päivästä vai että otan valokuvan tai pari sen päivän hauskoista/vituttavista jutuista? Itse tykkäisin tuosta valokuvasta ehkä piirun verran enemmän (koska laiska paska hehe) mutta kertokaa tekin ihmeessä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)