lauantai 20. syyskuuta 2014

Tracon 2014 + muuta shaissee

Heissan taasen. Aikaa on taas vierähtänyt ja mielessä on ollu kirjottaa, mut aikaa ei ole vaan riittäny. Mut tosiaan tän jutun pääaihe on siis viime viikonloppuna ollut Tracon. Oli kyllä ihan mukava con taas kerran, mitä nyt kritisoin ennen conia liiaksi ernu yhteiskunnan epäkohtia niin en voinut sulkea sitten silmiäni niiltä itse tapahtumassa.
Wolfie oli matkassa mukana. Poimittiin tuo huoltsikalta mukaan kun eri kaupungeissa asutaan ja sitten ajeltiinkin tampereelle ihan sopuisasti nukkuen ja musiikkia kuunnellen. Perjantai illasta sitten vaan järjesteltiin kamat ja painuttiin nukkumaan.

Lauantaina olikin aika heittää cossit niskaan ja suunnata coniin. Olin itse Misaki Yata ja Wolfie oli Jeff the Killer. Oltiinkin niin ajoissa että jonotettiin noin viisi minuuttia ovien aukenemista. Sitten vain kierreltiinkin, tuhlattiin rahaa, käytiin syömässä ja itse morjestin paria tuttua. Myös Luotisadetta näin ja sain tuolta peruukin lainaksi seuraavan päivän cossiin. Jossain vaiheessa iltapäivää patistin Wolfien creepypasta miittiin kun nuo mukaankin pyysivät. Sen ajan kiertelin itsekseni ja juttelin ihmisten kanssa.
Istuksimpa sitten siinä yhdessä vaiheessa aulassa penkillä, kun selkään koski siinä määrin. Myös jalat ja pää olivat kipeitä, pää varmaan siksi, koska peruukki etc. ja jalat kävelystä sekä seisomisesta. En mielestäni näyttänyt mitenkään kuolleelta, mutta aivan yhtäkkiä luokseni kävelee tuntematon conikävijä, joka kysyy onko minulla kaikki hyvin kun istuksin siinä yksinäni. Häkellyin niin paljon että vain sönkkäsin kaiken olevan ihan fine, mitä nyt paikkoihin sattuu. Sitten tämä ihminen kovin huolestuneesti sanoo voivansa hakea minulle vettä ja hämilläni suostun. Hän tuokin minulle lopult täyden ja ilmeisesti vasta ostetun pullon vettä, joka hänellä oli ollut laukussaan. Teki mieli melkein purskahtaa itkuun tuon kiltteyden takia. Sen sijaan kuitenkin toistelin sanoja "Kiitos" ja "Olet ihana" ja halasin tuota. Mutta vesi tosiaan sai olon kohentumaan, koko pullollinen meni melkein kerralla alas. Mutta ei tässä vielä kaikki, vähän myöhemmin illalla, pikkuisen ennen kuin lähdimme pois, tämä sama tyyppi tulee uudestaan luokseni. Tälläkin kertaa olin yhtä järkevä. Luulin aluksi että hän puhui Wolfielle, enkä kiinnittänyt huomiota, sitten kun käänsin katseeni vastasin automaattisesti "Kyllä" ja vasta sitten kelasin että kenelle vastasin. Tajuttuani asian, aloin vain sököttää että "Hei se olet sinä kiitos ihan älyttömästi" jne. Olin tosi fail taas. Mutta olin taas itkun partaalla kun tyyppi ojentaa minulle vielä tikkarin ja kertoo olevansa iloinen että olen kunnossa. En kestä, tyyppi etsii minut varta vasten varmistaakseen että olen kunnossa, siis ihan vieraan ihmisen. Feels.
Ainoa mikä harmittaa on etten ottanut tyypin yhteystietoja, en minä häntä enää sitten nähnytkään ;n;

Sunnuntaina kiertely jatkui samaan malliin. Nyt meillä oli päällämme cossit elokuvasta Arashi no yoru ni josta oon täällä puhunutkin. Olin Gabu ja Wolfie Mei. Cossit onnistuivatkin odotettua paremmin ja sain korvatkin ommmeltua coni lauantain iltana, ajoissa siis oltiin. Kuvia käytiin ottamassa kuvauspisteellä, laitan maybe tännekin kunhan julkaisevat ne. Ja uskokaa tai älkää, meidät tunnistettiin! Halasin kiitokseksi sitä Hikotus cossaria ♥ Oli siellä kyllä lauantaina kigurumi Mei ja Gabu (halasin niitäkin) mutta meillä oli ihmisversio cossit. Sittenpä iltapäivästä oli aika suunnata kotiin. Ja seuraavana päivänä kouluun tietenkin, vaikka miten olisi väsyttänyt.
Oli kuitenkin kaikin puolin mukava con.

Tässäpä hieman ostoksia, taidekujalle meni suurin osa rahoista. Myyntipöytäsalista ostin vain pockyja ja ramunea. Itselleni ostin paidan ja tuo hiiri huppari on Sakuramarulle jonka haaveilen nukettavani joku päivä, myös perheen lellikki Wilhelm sai pöllö hupparin. Taidekujalta tarttui mukaan pari sarjista, tarroja, printtejä, kirjanmerkki ja pari tilaustyötä. Tuo blondi on Sakuramaru ja sen vieressä oleva mustatukka on hänen poikaystävänsä Red. Lisäksi ostin conikirppikseltä yhen mangan.




Koulu alkoi sitten vähän ahdistaa, koska koeviikko. Matikka on onneksi mennyt nyt hyvin. Emin kanssa tässä suunniteltiin kämppiksiksi muuttamista johonkin niin pääsisi pois kotoa ja vanhempien aiheuttamasta paskasta koska sekin alkaa ahdistaa niin vitusti. Ihan kuin olisin päässyn kahleista irti kun peruskoulu loppu ja oli mahdollisuus päästä muualle, mut koska olin tyhmä, napsautin lukon vain takaisin kiinni, koska en lähtenyt mihinkään. Onneksi äiti ei ihan heti tyrmännyt ideaa. Jos tukia saadaan niin ensi kesänä ois tarkoitus muuttaa. Huoh, ahdisti viime viikolla välillä niin pirusti. Conin jälkeen se tuppaa oikein tuplaantumaan. Syysangstia on ollu siis ilmassa. Tuossa jotain siinä tilassa piirrettyä suttua (paidasta unohtu varjostukset vittu ei jaksa korjata) Ja tuli huomattuu et koneella piirtämisen taito on ruostunu.




Eipä tässä varmaan muuta. Kokeisiin on luettu ja koulujuttui väkerretty koska jätin kaiken taas viime tippaan. Oonankin näin viikolla kun käväisi täällä päin ja hänen innoittamanaan tapahtui yksi juttu.
Hups.


Elikkä siinä on nyt smiley, eka lävistys ja joo itse tehty. Ei saa tehdä, son tyhmää tiedän, älkää lapset matkiko. Katsoo ny saanko pidettyä salassa äidiltä kaksi vuotta vai joudunko kotiarestiin ja minulta evätään kaikki kiva. Aika näyttää.