sunnuntai 26. elokuuta 2012

Cossia tekemässä

Kuten olen aiemmin kertonut, minut pakotettiin/suostuteltiin tekemään Yukio Okumura cossi. Kyllä, minä aloitin sitä noin kaksi viikko sitten. Piti ottaa aikaisemmin kuvia ja lisäillä niitä tänne jotta näätte miten se edistyy, mutta minä unohdin, joten nyt tekeleeni on jo aikas pitkällä.
Kas tässä, kauempaa ja lähempää.


Ne valkoset härpäkkeet ja napit yms. puuttuvat vielä. Sitten pitää hommata myös kravatti, mustat housut ja ehkä hieman istuvampi kauluspaita. Myös kenkiä vois kattella. Ja ne aseet, jos jostakin löydätte kaksi, mustaa pistoolia niin minulle voi ilmotella.
Peruukki onneksi tuli perjantaina. Pyydän anteeksi surkeaa kuvanlaatua ja huonoja kuvakulmia seuraavissa kuvissa, en myöskään ehtinyt kammata peruukkia.
Salamalla ja ilman.
Ja todella tyylikäs väliaikaissijoitus.



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Hautajaiset ovat maailman tylsin juhla

Taas vihdoin kotona. Joo, oltiin tossa perjantaina ukin hautajaisissa tuol länsi-suomessa. Ihan järkyttävän tylsää oli. Porukka vaan itkeä tihrusti siel kirkos ja minä laskin monta koriste pilaria oli seinissä.
Kyl se tunnelma siitä hiukan piristy muistotilaisuudessa. Oltiin siel yötä ja tultiin eilen takaisin.
Ne kengätkin mistä aikaisemmin puhuin, olivat tulleet.

MUTTA ne olivat liian pienet ton jätkän hehtaari halkoihin. Pikkuisen vitutti kyllä. Ne on varmaan sopivat MSD kokoselle nukelle. No, onpahan varalle jos sen kokosen joskus hommaan. Suloset ne kyl on, hieman pehmoset sisältä, eikä oikeastaan edes haittaa että turhaan ostin.



torstai 9. elokuuta 2012

Postissa tuli jotain pientä

Vihdoin se tuli (Ei sitä kyllä odoteltu kuin pari päivää mut kuiteski)
Eli voitin huuto.netissä Kharonille asukokonaisuuden, joka on täsmälleen sopiva. Enkä yhtään osaa kuvailla sitä joten pistän kuvat. Voitin myös valkoset saapikkaat -btw, jätkän mustista saappaista alkaa vetskari mennä paskaksi- mutta ne eivät ole vielä tulleet, joten joudun pitämään nyt noita kenkiä vielä jonkin aikaa. Pistän ehkä jokusen kuvan kunhan kengätkin ovat tulleet, toivottavasti sopivat sekä asuun että Kharonille.





"Saanko tämän tanssin?"

 Enpä perhana älynnyt ottaa kuvaa noista vaatteista silloin kun ne eivät ollet jätkän päällä. Mietin tässä myös että jos jaksan niin voisi tehdä sellaisen saman sävyisen naamion. Katotaan nyt jaksaako/riittääkö hermot kun sitä Yukio cossiakin pitäsi aloittaa.....


Kuvia

Tässä on kuvia jotka minun olisi pitänyt jo aikoja sitten lisätä tänne. En jaksa selitellä kummempia, joten katselkaa nyt ain niitä huono laatuisia kuvia.


Tässä on siis kuvia Kharonin ja Belialin ensitapaamisesta.

Nawww



Kharonia vituttaa hiukkasen





Belialille tehtiin sydänkampaus :3



Sitten kuvia Siikan synttäreiltä joilla herrat olivat myös mukana ja tapasit kettuneiti Nadjan



The Pariskunta
Sit pari Randomia kuvaa jotka napsin taivaan kauniista ilmiöistä
Ja sitten olin tässä tiistaina yötä Andalla. Mukana menoss amyös Keke ja Enwie.
Juteltiin, katottiin videoita, valvottiin yms. Kharonkin pääsi yö kylään Belialin luo. Herra oli oikein mielissään.

Jätkät vaihto hiustyylejään. Kharon oli niin neiti tuolla tukalla >w<



Ja meidän neideillä on mekot ja ne tanssii hitaita limudiskossa

Arvatkaa kuka kuvassa? Jumalauta kun se on kauhee anorektikko! Kattokaa nyt!


Ja näin ne kaksi nukahtivat sylikkäin, kummallakin omat hiukset päässä. Anda tosin kertoi myöhemmin että oli huomannut merkkejä villistä yöstä...Kharon taisi vihdoin - kolmannella kerralla-  saada mitä halusikin.


Että näinpä.

torstai 2. elokuuta 2012

Uusi ulkoasu

Väsäsin VIHDOIN sellaisen yläkuvan.

Itse pidän siitä, oli se muiden mielestä kuinka paska tahansa. Tiiliseinä taustalla on netistä ja muut räpellykset omaa käsialaani. Kirjoitin tuon Doublen punaisella, koska niin se oli kirjoitettu myös videossa josta sain inspin nimeen. Ihan sama jos ei näy.
Ja siinä on epäselvä käsialani puhtaimmillaan. Ja koska kahta sateenkaarta ei mahtunut, käytin matemaattisia termejä.
Paintilla tehty, koska Saista loppui harjoitusaika -.-  Jos joku tietää mistä saa ilmais version ladattua niin on hyvä ja ilmottaa.






   Kaito - Double Rainbow